TALOUSARVIOALOITE 424/2001
vp
TAA 424/2001
vp - Merikukka Forsius /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen suunnittelun
aloittamiseen Leppävaaran kaupunkiradan jatkamiseksi Lohjalle
Eduskunnalle
Pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevista
kasvukunnista tehtävä pendelöinti kasvaa
jatkuvasti. Vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan pääradan
sekä Turun radan alueiden työssäkäyvistä ihmisistä kävi
yli 50 % Helsingissä töissä.
Melkein yhtä voimakasta pendelöinti on Vihdin
ja Lohjan kuntien sekä Kirkkonummen kuntaan kuuluvan Veikkolan
muodostamalta alueelta, joista käy päivittäin
tuhansia henkilöitä töissä Helsingissä.
Työmatkoihinsa he joutuvat käyttämään
joko omaa autoa tai linja-autoa, koska raideliikennettä ei
ole. Esimerkiksi vuonna 1998 kävi pääkaupunkiseudulla
töissä noin 39,1 % Vihdin kaikista
työssäkäyvistä. Suurin osa heistä käytti
työmatkoihinsa omaa autoa.
Liikenneministeriön ympäristötavoitteissa mainitaan
ympäristöohjelman suurimmaksi haasteeksi liikenteen
kasvusta riippuvien ympäristövaikutusten lieventäminen.
Liikenteen ympäristövaikutusten lisääntymistä hallitaan
hillitsemällä autoliikenteen kasvua, joka onnistuu
parhaiten joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä parantamalla.
Liikenteen aiheuttamista ympäristövaikutuksista
merkittävimpiä ovat melu ja pakokaasupäästöt.
Esimerkiksi valtioneuvoston vuonna 1996 asettamat typpidioksidin
ja hiukkasten ohjearvot ylittyvät toistuvasti Helsingin
pääväylien läheisyydessä.
Parhaiten pakokaasupäästöjä vähennetään
lisäämällä raideliikennettä.
Autoliikenteen hillitsemisellä on myös välillisiä vaikutuksia
esimerkiksi luonnonvaroja kuluttavan polttoainekäytön
vähenemisen kautta. Samalla liikenneturvallisuus lisääntyy.
Rataverkon kehittämiseen tulisi vaikuttaa myös
yhteiskunnan muutosten merkitys. Kasvavan pääkaupunkiseudun
vaikutus lähikuntiin on merkittävä.
Huomioon tulisi ottaa raideliikenteen vaikutus paikallisen elinkeinoelämän
kohentumiseen. Se lisäisi alueen työllisyyttä antamalla
paremmat mahdollisuudet paikallisten yritysten perustamiseen. Raideliikenteen
kehittäminen parantaa yritysten kuljetusmahdollisuuksia ja
lisää tätä kautta mahdollisuuksia
siirtyä pois muutenkin niin ahtaalta pääkaupunkiseudulta. Samalla
tarve pendelöintiin pääkaupunkiseudulle
vähenee ja alueellinen tasa-arvo lisääntyy.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioit-taen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.40.78 lisäyksenä 339 000
euroa suunnittelun aloittamiseen Leppävaaran kaupunkiradan
jatkamiseksi Lohjalle.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Merikukka Forsius /vihr
- Tanja Karpela /kesk
- Matti Saarinen /sd
- Pekka Kuosmanen /kok
- Kirsi Ojansuu /vihr