TALOUSARVIOALOITE 425/2004
vp
TAA 425/2004
vp - Esa Lahtela /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Niiralan—Joensuun—Kontiomäen
rataosuuden peruskorjaukseen
Eduskunnalle
Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on maan
heikoimpia. Väestö ikääntyy,
ja nuoremmat ikäluokat muuttavat pois etelän kasvukeskuksiin.
Ilman yhteiskunnan uusia, merkittäviä toimia Pohjois-Karjala
ja koko itäinen Suomi on pikku hiljaa jäämässä vain
metsäiseksi takamaaksi ja raaka-aineiden lähteeksi.
Tilanne ei tule parantu-maan, jos alueelle ei saada uusia työpaikkoja
eikä turvata nykyisten työpaikkojen toimintaedellytyksiä.
Yksi oleellinen yritysten sijoittumiseen ja toimintaan liittyvä seikka
on se, että liikenneyhteydet ovat yhteiskunnan toimesta
kunnossa myös rautatiekuljetusten osalta. Pohjois-Karjalan
teollisuuden kannalta merkittävä, pitkään
vireillä ollut Niirala—Joensuu—Kontiomäki-radan
peruskorjaushanke olisikin nyt mitä pikimmin saatava työn
alle.
Tämä rataosuus on kantavuudeltaan heikko. Rata
on tärkeä puunjalostusteollisuuden raaka-aineiden
ja jalosteiden kuljetusten kannalta sekä transitoliikenteen
ja myös henkilöliikenteen kannalta. Rata muodostaa
yhteyden Venäjältä Karjalan tasavallasta
Ouluun ja Pohjoismaiden pohjoisosiin, Suomessa poikittaisyhteyden
Kokkolaan sekä yhteyden etelään, Kotkaan.
Muun muassa Uimaharjussa sijaisevien Enocellin tehtaiden
kuljetusmäärien on arvioitu tällä rataosuudella
olevan yhteensä 10 000—12 000
vaunua vuodessa. Huomattava osa liikenteestä suuntautuu
Ouluun ja Oulusta Uimaharjuun lähinnä sellun,
sahatavaran ja raaka-aineiden kuljetuksina. Arvioitu tarvittava
kokonaisrahoitus radan peruskorjaukseen Pohjois-Karjalan osalta
on 63 070 400 euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.40.21 63 070 400
euroa Niiralan—Joensuun—Kontiomäen rataosuuden
peruskorjauksen aloittamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004