TALOUSARVIOALOITE 477/2002
vp
TAA 477/2002
vp - Tuula Haatainen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Helsingin
ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin investointeihin
Eduskunnalle
Vuoden 2000 alussa toimintansa aloittaneen Helsingin
ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) keskeisenä tavoitteena
on järjestellä uudelleen ja tehostaa Uudenmaan
alueen erikoissairaanhoitoa. HUS-kuntayhtymässä on
meneillään ja valmisteltavana lukuisia sen sairaaloiden
palvelutoiminnan rakennetta, yksiköiden sijoitusta ja erikoistumista
sekä työnjakoa uudistavia hankkeita, joiden tavoitteena
on erikoissairaanhoidon tehostaminen ja sen väestörakenteeseen
suhteutettujen kustannusten alentaminen.
HUS:n toimintoja on 23:ssa sairaalarakennuksessa. Rakennuskanta
on vanhaa, useimmat 1930—1960-luvuilla rakennettuja ja
monilta osin peruskorjaamattomia. Lähivuosina HUS:n jäsenkuntien
rahoitettavaksi tulee huomattava kiinteistöjen peruskorjaus-
ja laajennusohjelma, joka osaltaan tukee toiminnallisia muutoksia,
kuten päivystyspalvelujen ja muun päällekkäistoiminnan
rationalisointia.
Investointien yhteismäärä vuonna
2003 on 76 miljoonaa euroa. Sairaaloiden peruskorjaus- ja
laajennustarpeiden vuoksi tulevien vuosien rahoitustarpeen arvioidaan
olevan 100—120 miljoonaa euroa vuodessa.
HUS:n suuriin rakennushankkeisiin ei ole myönnetty
valtionosuutta, joten sairaalakannan nykyaikaistaminen ja käyttökunnossa
pitäminen on jäämässä kokonaan
alueen kuntien rahoitettavaksi. Pääkaupunkiseudun
kunnat ovat joutuneet suuriin taloudellisiin vaikeuksiin yhteisöverojen tuoton
leikkaamisen vuoksi. Koska Uudenmaan alueen erikoissairaanhoidon
uudelleenjärjestelyt ja mahdollisuudet vaikuttaa kustannustasoon ovat
monilta osin sidoksissa em. hankkeiden toteutukseen, voidaan HUS:lle
asetettuja tavoitteita edistää vain kohdentamalla
valtion rahoitusta sairaanhoitopiirin investointiohjelmaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.32.31 lisäyksenä 20 000 000
euroa 25 prosentin valtionosuuden maksamiseen HUS-kuntayhtymälle
vuoden 2003 suuriin rakennushankkeisiin.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Tuula Haatainen /sd
- Sari Sarkomaa /kok
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Riitta Prusti /sd
- Matti Saarinen /sd
- Raija Vahasalo /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok