TALOUSARVIOALOITE 484/2002 vp

TAA 484/2002 vp - Klaus Hellberg /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen selvitystyöhön valtionhallinnon toimintojen sijoittamiseksi Itä-Uudellemaalle

Eduskunnalle

Virallisten tilastojen mukaan sekä valtion hallinnon että ylemmän opetuksen osuus on selvästi maan alhaisin Itä-Uudellamaalla. Tämän seurauksena Itä-Uudeltamaalta kerättyjen verojen suhde maakuntaan palaavaan valtion panostukseen on 1,51-kertainen, kun toiseksi korkeimmat luvut ovat 1,2-kertaisia. Tälle ei ole mitään toiminnallista perustetta. Eron selityksenä on noin 40 %:n osuudella valtion työpaikat ja noin 40 %:n osuudella koulutuspaikkojen alhaisuus. Loput 20 % syntyvät näiden kahden kerrannaisvaikutuksista ja eräistä pienistä eristä. Valtioneuvoston hyväksymien periaatteiden mukaisesti maata kehitetään tasapuolisesti ja valtion toimintoja sijoitetaan sekä maan muihin osiin että pääkaupungin läheisyyteen. Näiden linjausten pohjalta esitetään selvitettäväksi, mitä valtion toimintoja sijoitetaan Itä-Uudellemaalle. Maakunnan erityispiirteiden perusteella olisi erityisiä perusteita sijoittaa KTM:n toimialaan kuuluvia yksiköitä (maan korkein teollisuuden BKT-osuus ja maan suurin satama, maan merkittävin energiantuotanto tai -jalostusalue) tai kulttuurihallinnon toimintoja joko YM:n tai OPM:n toimialalta (maan laajin historiallinen rakennuskanta).

Toimintojen sijoittaminen Itä-Uudellemaalle vaikuttaisi monella tavalla myönteisesti kansantalouteen. Ratkaisut parantaisivat maakunnan työpaikkaomavaraisuutta tavalla, joka vähentää joko kokonaisliikkumisen määrää tai alkuvaiheessa hyödyntää joukkoliikenteen vajaalla kapasiteetilla ajettuja paluuvuoroja. Toiseksi ratkaisu helpottaa valtion edessä olevaa rekrytointiongelmaa laajentamalla hallinnon rekrytointialuetta, ja kolmanneksi ratkaisu keventää hintatasoa nostavaa kysyntää pääkaupunkiseudulla ja mahdollistaa valtion toimintojen sijoittamisen edullisempiin toimitiloihin.

Esimerkkeinä yksiköistä (tai niiden osista), joiden sijaintipaikkana Itä-Uusimaa toimisi hyvin, voi mainita seuraavia: Merenkulkuhallitus, Säteilyturvakeskus, Maanmittauslaitos, tullilaitos, Uudenmaan ympäristökeskus, Sähkömarkkinakeskus, Turvatekniikan keskus, Mittatekniikan keskus, Museovirasto, Kotimaisten kielten tutkimuslaitos, Kuluttajatutkimuskeskus, STTV (Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus.), Valtion asuntorahasto, laajennettu kihlakunta (osa lääninhallituksesta), Helsingin yliopiston yksikkö.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 50 000 euroa selvitystyöhön ja toimenpiteisiin valtionhallinnon toimintojen sijoittamiseksi Itä-Uudellemaalle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Klaus Hellberg /sd