TALOUSARVIOALOITE 496/2004 vp

TAA 496/2004 vp - Maija-Liisa Lindqvist /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtionosuuksien tarkistusvaroihin

Eduskunnalle

Kuntaliiton ja valtion yhteisen arvion mukaan kuntatalous on heikoimmillaan tänä ja ensi vuonna. Voimassa olevan lain mukaan kunnat ovat saamassa 502 miljoonaa euroa.

Peruspalveluiden turvaamiseksi ja ensi vuonna käynnistyvän hoitotakuun onnistumiseksi on tärkeää maksaa etupainotteisesti kuntien saatavat eikä jaksottaa niitä hallituksen esittämällä tavalla neljälle vuodelle. Kahdelle vuodelle jaettuna tämä merkitsee 251 miljoonaa euroa vuosille 2005 ja 2006.

Väestön ikääntyminen aiheuttaa sosiaali- ja terveyspalveluissa suuria kasvupaineita tulevina vuosina, samoin opetustoimessa mm. erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrän kasvu.

Koulutuksen kehittäminen jatkuvasti vastaamaan yhteiskunnan muutoksiin on voitava turvata menestyäksemme kansainvälisessä kilpailussa, ja tämä edellyttää panostuksia koulutukseen nykyistä enemmän.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  26.97.31 lisäyksenä 177 000 000 euroa kuntien valtionosuuksien tarkistuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Tuija Nurmi /kok