TALOUSARVIOALOITE 510/2001
vp
TAA 510/2001
vp - Timo Ihamäki /kok
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen moottoritien
rakentamiseen Lahdesta Heinolaan
Eduskunnalle
Järvenpää—Lahti-moottoritien
valmistuttua liikenteen sujuminen valtatiellä 4 on tuntuvasti
parantunut, mutta ruuhkat ovat siirtyneet nyt Lahden pohjoispuolelle.
Valtatiestä 4 valmistunut selvitys osoittaa, että ruuhkat
Lahden ja Heinolan välillä voidaan poistaa vain
rakentamalla moottoritie.
Hämeen tiepiirin ja Tielaitoksen tilaamassa selvityksessä todetaan,
että mitään sujuvuudeltaan moottoritiehen
verrattavaa tienparannuskeinoa ei ole olemasssa. Liikenne Lahden
ja Heinolan välillä ruuhkautuu pahoin etenkin
kesäviikonloppuisin. Ohituskaistojen päättymiskohtiin on
syntynyt pitkiä jonoja. Lahteen viime syksynä valmistunut
moottoritie on pahentanut ongelmaa entisestään.
Lahden ja Heinolan välinen ohituskaistatie on valtakunnan
hankalimpia liikennekohtia, sillä ohituskaistatie katkaisee
sujuvan liikenneyhteyden kahden moottoritieosuuden, Helsinki—Lahti
ja Heinola—Lusi, väliltä. Nyt kahden
moottoritien väliin jäävä ohituskaistatie
kerää ruuhkaa ja lisää onnettomuusriksiä.
Nykyinen ohituskaistatie Lahden ja Heinolan välillä on
ongelmallinen liikenneturvallisuuden takia. Lukuisat vakavat liikenneonnettomuudet
ovat tosiasioita joka kesä. Liikenneturvallisuus paranisi
tuntuvasti, jos moottoritietä saataisiin jatkettua Lahdesta Heinolaan
asti.
Lahden ja Heinolan välillä on jo varauduttu moottoritien
rakentamiseen. Nykyiselle ohituskaistatielle on jo rakennettu mm.
kaikki ylikulkusillat valmiiksi ja riittävän leveiksi
moottoritietä varten.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.24.79 lisäyksenä 3 330 000
euroa moottoritien rakentamiseen Lahden ja Heinolan välille.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001