TALOUSARVIOALOITE 517/2001 vp

TAA 517/2001 vp - Mikko Immonen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevytkalustokokeiluun Turku—Uusikaupunki-radalla

Eduskunnalle

Turun ja Uudenkaupungin välillä on rautatieyhteys, jolla on tavaraliikennettä, mutta ei enää henkilöliikennettä. Henkilöliikenteelle on kuitenkin kysyntää jo lukuisten työmatkalaisten ja lisääntyvän matkailun vuoksi. Myös yhteys pääkaupunkiseudulle ja sisä-Suomeen toisi runsaasti kysyntää. Vakka-Suomen talousalue on elpymässä ja tarvitsee ratayhteyttä matkailun ja teollisuuden vaatimusten vuoksi.

Radalla on aikaisemmin liikennöinyt kiskobussi ja kokemukset olivat hyviä. Liikenneministeriön kiskobussiselvityksen (27/94) mukaan yhdellä kiskobussilla voidaan liikennöidä 10 päivittäistä vuoroa suhteellisen vähäisin kustannuksin, joten liikenne olisi kannattavaa. Koska henkilöliikenne rataosuudella Turku—Uusikaupunki loppui vuonna 1993, tämän rataosuuden tulisi mainitun liikenneministeriön selvityksen mukaan kuulua kiskobussikokeilun 1. vaiheeseen, mutta se on perusteluitta siirretty 3. vaiheeseen eli epämääräiseen tulevaisuuteen.

Ympäristöllisistä, taloudellisista ja alueen infrastruktuurin kehittämisestä johtuvista syistä on mitä pikimmin selvitettävä mahdollisuudet aloittaa henkilöliikenne kevytkalustolla rataosuudella Turku—Uusikaupunki.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.60.63 335 000 euroa kevytkalustoliikennekokeilun aloittamiseen Turku—Uusikaupunki-radalla.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Mikko Immonen /vas
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Jukka Mikkola /sd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Heli Paasio /sd
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Annika Lapintie /vas
  • Janina Andersson /vihr
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Mauri Salo /kesk
  • Virpa Puisto /sd