TALOUSARVIOALOITE 52/2008
vp
TAA 52/2008
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yleissivistävän
koulutuksen käyttökustannuksiin
Eduskunnalle
Tasa-arvoinen perusopetus koko Suomessa edellyttää ammattitaitoisia
opettajia niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa, riittävää erityis-
ja tukiopetusta sekä oppilashuoltoa. Kuntien saamat opetus-
ja kulttuuritoimen valtionosuudet on oltava palvelutarpeita ja kustannuskehitystä
vastaavalla
tasolla.
Hallitus on toimillaan aiheuttanut sen, että kuntien
saamat opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet eivät
kasva talousarvioesityksessä vuodelle 2009 palvelutarpeita
ja kustannuskehitystä vastaavalla tavalla. Hallituksen
esitys ei myöskään riittävästi
tarkastele rahoituksen riittävyyttä erityyppisissä kunnissa.
Sosialidemokraatit esittävät, että kunnille myönnetään
budjettiperusteisesti lisämäärärahaa,
että kuntien järjestämä perusopetus,
tukiopetus, erityisopetus ja kouluterveydenhuolto ja muut koululaisten
tukitoiminnot voitaisiin turvata.
Lisäksi koululaitos ja erityisesti perusopetus ovat
viime vuosina eläneet niin kovien säästöpaineiden
alla, että hallituksen osoittama tuki opetusryhmien pienentämiseen
on riittämätön. Erityisesti oppilashuollosta,
peruskoululaisen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta
hyvinvoinnista on huolehdittava nykyistä huomattavasti
paremmin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 190 000 000
euroa yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin ja
lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta
30 000 000 euroa käytetään perusopetuksen
ryhmäkokojen pienentämiseen ja 30 000 000 euroa
oppilashuoltoon.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Tarja Filatov /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Pia Viitanen /sd
- Matti Ahde /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Katja Taimela /sd
- Päivi Lipponen /sd
- Reijo Kallio /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Tero Rönni /sd
- Matti Saarinen /sd
- Heli Paasio /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Saara Karhu /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Valto Koski /sd