TALOUSARVIOALOITE 522/2005 vp

TAA 522/2005 vp - Seppo Lahtela /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 6 parantamiseen välillä Lappeenranta—Imatra

Eduskunnalle

Valtatie 6 on tärkeä runkoyhteys pääkaupunkiseudulta Etelä-Karjalan keskuksiin ja edelleen Pohjois-Karjalaan. Erityisen kuormitettu on Lappeenrannan—Joutsenon—Imatran osuus, jolta on myös vilkkaat yhteydet Venäjän tieverkkoon Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikkojen kautta.

Nykyinen valtatie on pääosin tavallinen kaksikaistainen ja yksiajoratainen tie. Liikenne ruuhkautuu nykyisin usein koko tiejaksolla ja erityisesti Lappeenrannan länsipuolisessa liittymässä sekä Lappeenrannan keskustan kohdalla.

Vuosittain tiejaksolla tapahtuu noin 13 henkilövahinkoon johtavaa onnettomuutta, joissa kuolee keskimäärin 3 henkilöä.

Liikenneturvallisuus tiejaksolla on selvästi vastaavien teiden keskimääräistä tilannetta huonompi. Hanke käsittää valtatien 6 parantamisen 44 kilometrin matkalla 2+2-kaistaiseksi tieksi.

Hankkeen toteuttamisen johdosta on esitetty arvio, jonka mukaan valtatien 6 parantamisella voitaisiin vähentää noin 11 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa valtatien 6 parantamiseen välillä Lappeenranta—Imatra.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Seppo Lahtela /kesk