TALOUSARVIOALOITE 527/2001 vp

TAA 527/2001 vp - Ulla Juurola /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Lahden hätäkeskuksen suunnitteluun

Eduskunnalle

Päijät-Häme tarvitsee oman hätäkeskuksen. Sisäasiainministeriön tulisi aloittaa välittömästi valmistelut poliisin ja pelastustoimen tarpeisiin perustettavasta hätäkeskuksesta Lahteen.

Sisäasiainministeriön esitys Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen hälytysalueiden muodostamisesta Hämeen hälytysalueeksi päätettiin valtioneuvostossa 21.6.2000. Sisäasiainministeriö päätti hätäkeskuksen sijoittamisesta Hämeenlinnaan 29.6.2000. Keskeisimpänä perusteena hätäkeskuksen sijaintipaikaksi Hämeenlinnaan lienee sisäasiainministeriön esityksessä Etelä-Suomen lääninhallituksen pääpaikan sijainti Hämeenlinnassa. Tämä ei kuitenkaan saa olla mikään pääperuste määrättäessä hätäkeskuksen paikkaa.

Kun valmisteilla olevassa kuntien pelastustoimen kokoamistyössä on sisäasiainministeriössä esitetty ajatuksia, että pelastusalueet muodostettaisiin siten, että niiden rajat olisivat yhtenevät vuonna 2004 toimintansa aloittavien hätäkeskusten kanssa, on tarkoituksenmukaista perustaa Lahteen uusi hätäkeskus.

Lahden hätäkeskuksen tarve korostuu maakunnan erityisvaatimuksilla, joita ovat mm. runsaat vesistöt vilkasliikenteisine kanavineen ja alueen läpi kulkevat vilkasliikenteiset maantiet ja rautatiet. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan 19.6.2001 tekemä sopimus Kerava—Lahti-oikoradan rakentamisen sisällyttämisestä valtion vuoden 2002 talousarvioon korostaa entisestään Lahden hätäkeskuksen tarpeellisuutta.

Lahden hätäkeskuksen osaamista on lisännyt erityisesti vesistöjen aiheuttama hätäkeskuksen lisäpalvelutarve. Päijät-Hämeen alueella on lähes 20 000 loma-asuntoa, joiden valtaosaltaan maakunnan ulkopuolelta tulleet asukkaat kuormittavat hyvin paljon hätäkeskusta. Hätäkeskuksen erityispiirteisiin on laskettava myös Päijät-Hämeen kuuluminen poikkeuksellisen suureen ukkosmyrskyalueeseen, joka kuormittaa hyvin paljon hätäkeskusta.

Alueen tunteminen on tärkeää näiden kaikkien erityispiirteiden aiheuttamien hätätapausten hoitamisessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.80.21 lisäyksenä 100 000 euroa Lahden hätäkeskuksen suunnittelutyöhön.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Ulla Juurola /sd
  • Tuija Nurmi /kok
  • Tero Mölsä /kesk
  • Jouko Skinnari /sd
  • Juha Rehula /kesk
  • Timo Seppälä /kok
  • Timo Ihamäki /kok