TALOUSARVIOALOITE 532/2002
vp
TAA 532/2002
vp - Anne Holmlund /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Porin
ja Rauman väylätöihin
Eduskunnalle
Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan
nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen
hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa
runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.
Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus
Satakunnan elinkeinoelämässä. Niiden
välitön työllistävä vaikutus
on noin 1 660 htv ja välillinen vajaat 40 htv.
Sidonnaiset vaikutukset ovat n. 4 600 htv.
Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman meri-
ja sisävesiväylien pitkän tähtäimen
kehittämisohjelmassa maakunnan molempiin keskeisiin satamiin
on kaavailtu uutta väylää.
Raumalle johtaa kaksi väylää, Valkeakarin
7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Rauman satamaa
ollaan jatkuvasti laajentamassa. Erityisesti paperirahtaukset edellyttävät
entistä suurempaa laivakokoa, minkä edellytyksenä puolestaan
on kuitenkin nykyistä syvempi, joko 11- tai 12-metrinen
väylä.
Väylätöiden kustannusarvio on valittavasta vaihtoehdosta
riippuen joko 19 milj. euroa (Valkeakari) tai 21 milj. euroa (Rihtniemi).
Sataman osalta kustannukset ovat samat, 1,9 milj. euroa.
Porin Mäntyluodon väylä tulee syventää nykyisestä 10
metristä 12 metriin. Outokummun Harjavalta Metals on laajentamassa
tuotantoaan, ja se edellyttää raaka-aineen tuonnin
lisäämistä. Väylän
syventämisen ohella myös satamassa on tehtävä ruoppaustöitä.
Väylätöiden kustannusarvio on 16
milj. euroa ja sataman osalta 5 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.30.77 6 000 000
euroa Porin ja Rauman väylätöiden aloittamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Anne Holmlund /kok
- Reijo Kallio /sd
- Jouni Lehtimäki /kok
- Veijo Puhjo /vas
- Pirkko Peltomo /sd
- Leea Hiltunen /kd
- Katja Syvärinen /vas
- Timo Kalli /kesk
- Juha Korkeaoja /kesk