TALOUSARVIOALOITE 537/2001 vp

TAA 537/2001 vp - Timo Kalli /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Raumanmeren kansallispuiston perustamiseen

Eduskunnalle

Satakunnan—Varsinais-Suomen rannikolla on virinnyt hanke kansallispuiston perustamiseksi. Raumanmeren kansallispuisto käsittäisi ulkosaaristoalueet yhtenäisenä vyöhykkeenä Uudestakaupungista Luvialle. Yli puolet saaristoalueista sisältyy jo rantojensuojeluohjelman aluerajauksiin. Valtio omistaa jo merkittävässä määrin ehdotettuja kansallispuistoalueita.

Suunniteltu kansallispuistoalue on maamme tärkeimpiä saaristolinnuston perimäalueita sekä lajistoltaan että perimältään. Myös kasvistoltaan alue on erittäin mielenkiintoinen lounaisten ja pohjoisten kasvien vaihettumisalueena.

Kansallispuisto olisi saavutettavuudeltaan aivan erinomaisessa paikassa, Rauman kaupunkihan sijaitsee aivan puiston kupeessa. Kaupungin omistukseen vastikään siirtyneet erityisesti Kylmäpihlajan majakkasaari ja myös Kuuskajaskarin linnakesaari tarjoavat osaltaan erinomaisia mahdollisuuksia kansallispuistossa kävijöille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.20.87 100 000 euroa Raumanmeren kansallispuiston perustamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Timo Kalli /kesk
  • Veijo Puhjo /vas
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Katja Syvärinen /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Jouni Lehtimäki /kok