TALOUSARVIOALOITE 54/2004 vp

TAA 54/2004 vp - Sari Essayah /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen opintotuen asumislisän vuokrakaton korottamiseen ja tuen saamiseen ympärivuotiseksi

Eduskunnalle

Opintotuki on välttämätön edellytys sille, että kaikilla nuorilla on sosiaalisesta taustastaan riippumatta mahdollisuus opiskella tehokkaasti kykyjensä mukaisesti. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta.

Muut kuin opiskelijat voivat saada yleistä asumistukea, mistä seuraa se, että opiskelijat ovat perusteettomasti epäoikeudenmukaisessa asemassa muihin väestöryhmiin verrattuna. Lähtökohtana tulisi olla opiskelijoiden ja muun väestön asumisen tuen tason yhtenäisyys. Tämä on myös opetusministeriön työryhmän mietinnössään Kannustava opintotuki 18:2002 esittämä kanta. Yli kymmeneen vuoteen opiskelijoiden opintososiaalista asemaa ei ole kohennettu, vaikka asumisen kustannukset ovat opiskelijajärjestöjen mukaan nousseet samaan aikaan 75 prosenttia.

Suomessa opiskelevan asumislisä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Asumismenoja ei oteta huomioon 214,44 euroa ylittävältä osalta. Opiskelijoista yli 70 prosentilla asumiskustannukset ylittävät ylimmän korvattavan määrän. Jos asumismenot ovat alle 33,63 euroa kuukaudessa, asumislisää ei makseta. Suomessa opiskelevan asumislisä on siten 26,90—171,55 euroa kuukaudessa.

Vuokrakaton korottaminen opetusministeriön työryhmän esittämään 252 euroon kuussa kohdentuisi kaikille asumislisän saajille jokaisella korkeakoulupaikkakunnalla opiskelukuukausina. Asumislisän vuokrakaton korottaminen vastaamaan paremmin todellisia asumiskustannuksia toisi kuukausittain asumislisää nostavalle opiskelijalle lisää tukea enimmillään noin 30 euroa.

Opintotukijärjestelmään liittyvää asumislisää ei makseta opiskelijalle niiltä kuukausilta, joina hän ei opiskele päätoimisesti. Tämä on epäkohta, joka tulee myös korjata mahdollisimman pian. Pääsääntöisesti opiskelijoille aiheutuu asumisesta samanlaiset kustannukset kaikkina kuukausina.

Opetusministeriön laskelmien mukaan vuokrakaton korottaminen 252 euroon lisäisi menoja vuositasolla noin 20 miljoonalla eurolla. Ympärivuotinen asumislisä korotetulla vuokrakatolla merkitsisi hallituksen talousarvioehdotukseen verrattuna noin 42 miljoonan euron menolisäystä.

Mikäli opintotuki vastaa nykyistä paremmin opiskelijoiden todellisia opiskelukustannuksia, opiskelijoiden on mahdollista keskittyä päätoimisemmin opiskeluun ja pelkästään toimeentulon vuoksi tehty työ vähenee.

Asiasta on tehty myös lakialoite ja se on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia. Uudistus tulisi voimaan 1.1.2005.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.70.55 lisäyksenä 42 000 000 euroa opintotuen asumislisän vuokrakaton korottamiseen ja tuen saamiseen ympärivuotiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Sari Essayah /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Bjarne Kallis /kd