TALOUSARVIOALOITE 548/2002 vp

TAA 548/2002 vp - Liisa Hyssälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen hammaslääkäreiden peruskoulutuksen uudelleen käynnistämiseen Turussa

Eduskunnalle

Sekä valtakunnallinen että Länsi-Suomen läänissä tehty selvitys osoittavat hammaslääkäreistä olevan pulaa erityisesti suurten asutuskeskusten ulkopuolella. Nykyisten koulutusmäärien ja hammaslääkärikunnan ikärakenteen vuoksi pula tulee pahenemaan lähivuosina.

Hammaslääkärien peruskoulutus lakkautettiin Turussa vuonna 1993. Hammaslääketieteen laitoksen valmiudet peruskoulutuksen uudelleen aloittamiseen on kuitenkin säilytetty. Peruskoulutuksen aloittaminen edellyttää kuitenkin avoinna olevien virkojen täyttämistä sekä joidenkin uusien virkojen perustamista hammaslääketieteen opiskelijoille suunnattavan biolääketieteellisen koulutuksen toteuttamiseksi. Teoriaopetuksen ja prekliinisen harjoittelun vaatimat tilat ovat myös olemassa. Harjoitteluun tarvittavaa laitteistoa ja instrumentteja joudutaan hankkimaan jonkin verran. Hammaslääkärien koulutuksen laajentaminen nykyisestä tasosta on edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen edullisinta Turun yliopistossa. Turun yliopisto on varautunut 20—25 opiskelijan vuosittaiseen sisäänottoon.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.10.21 700 000 euroa hammaslääketieteen koulutuksen uudelleen käynnistämiseen Turun yliopistossa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Heli Paasio /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Annika Lapintie /vas
  • Mauri Salo /kesk
  • Jukka Mikkola /sd
  • Virpa Puisto /sd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Janina Andersson /vihr
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Petri Neittaanmäki /kesk