TALOUSARVIOALOITE 586/2002 vp

TAA 586/2002 vp - Mikko Immonen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 8 kunnostamiseen välillä Turku—Mynämäki

Eduskunnalle

Valtatie 8 (Turku—Rauma—Pori—Oulu) on eteläosaltaan yksi Suomen vilkkaimmin liikennöidyistä kaksikaistaisista moottoriajoneuvoteistä. Sitä risteävät lukuisat, jopa kantatietasoiset tiet. Välillä Masku—Mynämäki vuorokausiliikenteen keskimäärä vaihtelee 6 000:n ja 10 000 ajoneuvon välillä.

Maskusta, Nousiaisista ja Mynämäeltä on vilkas pendelöintiliikenne Turun keskustan suuntaan. Valtatie 8 on suhteessa tien käyttöasteeseen liian kapea, ja lukuisista risteyksistä, joissa ei ole eritasoliittymää, aiheutuu vuosittain lukuisia vaaratilanteita ja liikenneonnettomuuksia. Vilkastuvan työmatkaliikenteen turvallisuus on tärkeä peruste valtatien 8 Turku—Mynämäki-tieosuuden nelikaistaistamiselle.

Länsirannikon kumipyörillä kulkeva rahtiliikenne on määrältään kasvanut ja kuljetusyksiköiden koot ovat kasvaneet. Tälläkin perusteella mainitun tieosuuden laajennus on varsin perusteltua. Tien korjaus välillä Turku—Mynämäki maksaisi n. 34 miljoonaa euroa ja Raision Marjamäen tasoristeys puolestaan n. 14 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.79 lisäyksenä 14 000 000 euroa valtatien 8 kunnostamiseen välillä Turku—Mynämäki.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mikko Immonen /vas
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Pertti Hemmilä /kok