TALOUSARVIOALOITE 59/2011
vp
TAA 59/2011
vp - Lauri Heikkilä /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Raukkalan
kylän paikallistien liikenneturvallisuuden parantamiseen
Liedossa
Eduskunnalle
Varsinais-Suomessa sijaitsevan Liedon kunnan Raukkalan
kylän paikallistien 12287 liikenneturvallisuutta ja tierakennetta
tulisi välittömästi parantaa osuudelta
valtatien 10 risteys — Saukonojan koulu. Kyseinen neljän
kilometrin pituinen osuus on liikenneturvallisuuden kannalta erittäin vaarallinen
ja siinä on tapahtunut lukuisia onnettomuuksia, joista
osa on johtanut loukkaantumiseen. Tietä käyttävät
raskaan liikenteen lisäksi muun muassa Saukonojan koulun
ala-asteen oppilaat.
Destia Oy on tehnyt kuntotarkastuksen vuonna 2004 ja esiselvityksen
vuonna 2008, jossa sekä tien kunto että liikenneturvallisuus
todetaan puutteelliseksi. Tiellä on liikennemäärään
nähden suhteellisen paljon raskasta liikennettä vaikka
tien kantavuus on heikoimmillaan todettu olevan noin puolet vaaditusta.
Tien poikkileikkaus on levinnyt sivulle huonon kantavuuden vuoksi ja
tien geometria on liikenneturvallisuuden kannalta kelvoton.
Tiellä oleva vesistösilta on jo 7 vuotta sitten todettu
huonokuntoiseksi ja sisältävän vakavia
ja merkittäviä vaurioluokkia. Puukantinen silta
on valmistunut vuonna 1903 ja kansi uusittu vuonna 1976. Myös
sillan korjaustarve on määritelty kiireelliseksi
ja toteutettavaksi jo 2008. Sillan peruskorjaus on suunniteltu Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen investointiohjelman
mukaisesti alkavan vuonna 2013, joten sitä ei sisällytetä tähän
talousarvioaloitteeseen, mutta se on tuotu esille kuvaamaan tien
turvallisuuspuutteiden kokonaisuutta.
Turvallisuuspuutteita esiintyy myös osuudella olevassa
Kailassuonojan sillassa, josta muun muassa puuttuu kaiteet.
Esiselvityksessä todetaan, että Raukkalan
paikallistien rakenne ja rakenteet tulisi korjata nopeasti vastaamaan
nykyisiä olosuhteita ja että turvattomuuden tunne
ei saa olla liikkumista rajoittava tekijä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 385 000
euroa Raukkalan kylän paikallistien liikenneturvallisuuden parantamiseen
Liedossa.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Lauri Heikkilä /ps
- Martti Mölsä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Tom Packalén /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Timo Soini /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Mika Niikko /ps
- Maria Lohela /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Kaj Turunen /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Osmo Kokko /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Juho Eerola /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Juha Väätäinen /ps
- Laila Koskela /ps
- James Hirvisaari /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Ari Jalonen /ps
- Johanna Jurva /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Jussi Halla-aho /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Esko Kiviranta /kesk
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps