TALOUSARVIOALOITE 611/2004 vp

TAA 611/2004 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Haapamäki—Pori-rautatien käyttöönoton perusselvityksen tekemiseen

Eduskunnalle

Haapamäki—Pori-rautatien varsinainen liikenne on lopetettu vuonna 1985. Rataosuuksia (Aitoneva) Kihniö—Parkano—Niinisalo, pituudeltaan noin 70 km, käytetään edelleen puutavaran ja puolustusvoimien kuljetuksiin. Rakennettu rata on eräitä ylikulkusiltoja lukuun ottamatta edelleen olemassa. Alueen maakunnat ja kunnat ovat tekemässä radan matkailullisen hyödyntämisen perusselvitystä.

Haapamäki—Pori-radan vaikutuspiirissä olevat alueet ovat metsävaltaisia, ja suuria raakapuun käyttäjiä löytyy radan kummastakin päästä. Samoin mm. Parkanon kaupungissa on voimakas mekaaninen puunjalostusteollisuus. Rautatieliikenteen lakkaamisen jälkeen Raumalle on valmistunut sellutehdas, joka tarvitsee 180 rekkakuormaa puuta vuorokaudessa. Radan itäpäässä suuria puunkäyttäjiä ovat Vilppulan ja Äänekosken puunjalostuslaitokset. Tulevaisuudessa puutavaran kuljetuksia lisää tehokkaampi puun hyödyntäminen. Nykyisen runkopuun talteenoton lisäksi tullaan myös päätehakkuiden hakkuu- ja raivaustähteet hyödyntämään energiantuotannossa.

Raakapuun kuljetuksissa tuntuisi järkevältä siirtää kuljetukset maanteiltä rautateille. Liikennemuodon muutoksella olisi liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Samoin hankkeella olisi myönteinen vaikutus liikenteen päästöjen suhteen.

Haapamäki—Pori-rautatien käyttöönotolla olisi myönteinen vaikutus alueen kuntien elinkeinopolitiikkaan, koska radan vaikutuspiiriin olisi mahdollista sijoittaa runsaasti tilaa vaativaa teollisuutta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 170 000 euroa Haapamäki—Pori-rautatien käyttöönoton perusselvityksen tekemiseen ja radan ja rata-alueen raivaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Lauri Oinonen /kesk