TALOUSARVIOALOITE 625/2001
vp
TAA 625/2001
vp - Katri Komi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen koulurakennusten uudisrakentamiseen
ja korjauksiin
Eduskunnalle
Talousarvioesityksessä 2002 esitetään
lähemmäs kahdentoista miljoonan euron leikkausta momentille,
jonka alle kuuluvat koulujen perustamiskustannukset ja korjaukset.
Samaan aikaan eri puolilla Suomea on hälyttävä määrä esimerkiksi
kosteus- ja homevaurioista kärsiviä koulurakennuksia
ja näin myös oppilaita ja koulun henkilökuntaa.
Välttämättömien peruskorjausten
siirtäminen on paikoin mahdotonta. Toisaalta koulujen rakentamistarve
muuttovoittokunnissa on kipeä.
Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien varallisuustilanne
on tunnetusti heikko mm., koska sosiaali- ja terveyskulut kasvavat
väestön ikääntymisen myötä.
Samalla työttömyydestä johtuvat kustannukset
ovat suuria. Tällaisilla alueilla kunnilla ei
yksinkertaisesti ole varaa laajamittaisiin koulujen saneerauksiin
tai tarvikehankintoihin eikä toisaalta myöskään
kasvaviin terveydenhoitomenoihin. Näitä on vaarassa
syntyä lisää, jos koulujen terveyshaittoihin
ei puututa ajoissa.
Terveyshaittoja ovat paitsi home- ja asbestihaittojen aiheuttamat
hengityselinsairaudet myös puutteellisesta ilmanvaihdosta
johtuva uupumus ja muut korkean hiilidioksidipitoisuuden aiheuttamat
oireet. Vanhojen rakennusten lämpö-, vesi-,
viemäröinti- ja sähkötekniikka
alkavat monin paikoin pettää, puhumattakaan tekniikan
vaatimusten auttamattomasta jälkeenjääneisyydestä.
Tasapuolisen tietoyhteiskunnan kehittämisen nimissä myös
koulujen atk-valmiuksien tulisi olla ajan tasalla kautta maan.
Itä-Suomen kunnat ja oppilaitosten ylläpitäjät ovat
esittäneet yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten,
ammattikorkeakoulujen ja aikuiskoulutuksen perustamishankkeiden
rahoitussuunnitelmaan vuosille 2002—2005 yhteensä 124
hanketta, joista osa on usealle vuodelle jakautuvia. Hankkeiden
yhteenlaskettu summa on hieman alle 250 miljoonaa euroa. 124 hankkeesta,
jotka ovat pääasiassa peruskorjauksia, 8—11:lle
ennustetaan riittävän valtionosuutta vuonna 2002.
Itä-Suomen lääninhallituksessa on
arvioitu, että pelkästään tämän
vuoden tasolla pysymiseen, lähinnä peruskorjauksiin,
tarvittaisiin valtion tasolla yhteensä 75 miljoonaa euroa.
Kun otetaan huomioon kiireisimmät parannustarpeet,
lisäyksen nykyiseen esitykseen tulisi olla vähintään
20 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.40.34 lisäyksenä 20 000 000
euroa koulurakennusten perustamiskustannuksiin ja korjauksiin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Katri Komi /kesk
- Olli Nepponen /kok
- Arto Seppälä /sd
- Pekka Nousiainen /kesk
- Jouni Backman /sd
- Jari Leppä /kesk
- Jaana Ylä-Mononen /kesk
- Raimo Mähönen /sd