TALOUSARVIOALOITE 629/2001
vp
TAA 629/2001
vp - Katri Komi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen itäsuomalaisten
raviratojen ympäristö- ja viherrakentamistyöhön
Eduskunnalle
Raviratojen ympäristö- ja viherrakentaminen
on etenkin pienillä paikkakunnilla usein puutteellista.
Kärjistetysti sanoen radat ovat liian usein pelkistyneet
soratien päässä olevaan betonialueeseen.
Viihtyisyyttä vakavammat ongelmat liittyvät ratojen
lannankäsittelyyn ja varastointiin. Väärin
varastoitu lanta radoilla karkottaa yleisöä ja saattaa
aiheuttaa terveyshaittoja. Monin paikoin väännetään
peistä lannan jatkokäsittelystä ja sen kustannuksista.
Kuopion yliopiston yhteydessä ja Ylä-Savon ammatillisen
koulutuksen kuntayhtymän alaisuudessa toimivalla Hevostietokeskuksella
on meneillään hanke "Hevostalouden menestystekijät",
joka pitää sisällään
miljöö- ja ympäristöohjelmia.
Ohjelmiin kuuluu itäsuomalaisten ratojen kunnostamista
eläviksi virkistyskeskuksiksi, joissa myös jätehuoltoon
koetetaan kehittää toimivia ratkaisuja. Yhteistyön
tiivistämistä suunnitellaan Mikkelin, Joensuun,
Kuopion, Kajaanin, Hankasalmen, Suonenjoen, Lieksan ja Vieremän,
mahdollisesti myös Jyväskylän ratojen
kesken. Suunnitteluun on luvassa ESR-rahoitusta, mutta töiden
aloittamiseen ei varoja vielä ole. Valtion ns. "porkkanaraha"
käynnistäisi työn ja toimisi radoille
kannustimena töiden omarahoitteiseen jatkamiseen.
Koska kyseessä on pilottihanke, projektista saatuja
tuloksia voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää koko
Suomen raviratojen kehittämistoiminnassa. Hevosalan ympäristökuvan
sekä myös nuorisotoiminnan kannalta on tärkeää,
että ratojen jäte- ja lantahuolto saatetaan esimerkilliseen kuntoon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 30.15.44 lisäyksenä 500 000
euroa Hevostietokeskukselle itäsuomalaisten raviratojen ympäristö-
ja viherrakentamistyöhön.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Katri Komi /kesk
- Arto Seppälä /sd
- Olli Nepponen /kok
- Kari Rajamäki /sd
- Pekka Nousiainen /kesk
- Erkki Kanerva /sd
- Matti Väistö /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Eero Lämsä /kesk
- Säde Tahvanainen /sd
- Timo Kalli /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Jaana Ylä-Mononen /kesk
- Raimo Mähönen /sd
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr