TALOUSARVIOALOITE 63/2005 vp

TAA 63/2005 vp - Tarja Cronberg /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kylätoiminnan valtakunnalliseen kehittämiseen

Eduskunnalle

Maaseudun kehittämisen määrärahasta on tarkoitus osoittaa kylätoiminnan valtakunnalliseen kehittämiseen 530 000 euroa. Varoista pääosa kanavoituu maakunnalliseen työhön. Käytännössä yli puolet valtionavusta tullaan jakamaan Suomen Kylätoiminta ry:ltä maakunnallisille kylätoiminnan yhdistyksille, kuten Pohjois-Karjalan Kylät ry:lle.

Kylätoiminta on maaseudun kehitystyössä olennainen toimija satojen projektirahoituksella toteutettavien hankkeiden myötä. Näihin sitoutuu valtion ja kunnan rahoituksen (yhteensä 31 milj. euroa) lisäksi merkittävä määrä yksityistä rahaa ja talkootyötä. Kylätoiminnan valtionavun tavoitteena on rahoituspohjan vakauttaminen ja välttämättömän kehitystyön jatkumisen turvaaminen. Kylätoiminta on 2000-luvun nouseva kansanliike, joka pystyy paikallisesti järjestelemään mm. palveluita ja maallemuuttoa.

Valtionavun korottaminen 620 000 euroon merkitsisi esim. Pohjois-Karjalassa sitä, että maakunnallinen kyläasiamies voisi hoitaa perustehtäviä kylien kehittämiseksi noin 4 kuukauden työpanoksella, kun osa rahasta käytetään tiedotukseen, kylätoimijoiden kokoon saattamiseen (koulutukset ja kokoukset matkakuluineen) ja normaaleihin toimistokuluihin. Pääosa rahoituksesta nykyiselle ja tulevallekin toiminnalle tulee kehittämishankkeista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.10.63 lisäyksenä 90 000 euroa kylätoiminnan valtakunnalliseen kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tarja Cronberg /vihr
  • Matti Väistö /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Hannu Hoskonen /kesk