TALOUSARVIOALOITE 641/2001 vp

TAA 641/2001 vp - Valto Koski /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kausalan ohikulkutien rakentamiseen valtatielle 12

Eduskunnalle

Valtatie 12 on merkittävä valtakunnallinen poikittainen pääväylä Tampereelta ja Lahdesta Kouvolaan ja edelleen maan kaakkoisrajalle. Kausalan kohdalla tie jakaa taajaman kahteen osaan. Valtatiellä sekoittuvat pitkämatkainen ja taajaman sisäinen liikenne. Liittymiä valtatiehen on paljon, ja huonon geometrian vuoksi näkemät ovat lyhyitä. Puutteiden takia tiejaksolla on nopeusrajoitus 60 km/h noin viiden kilometrin matkalla. Tien vieressä on melualueella olevia kiinteistöjä, joiden suojaaminen on ongelmallista tilanpuutteen vuoksi.

Tiejaksolla on vuosina 1990—1994 tapahtunut 49 onnettomuutta, joista 17 on johtanut henkilövahinkoihin. Henkilövahinkojen onnettomuusaste (0,13 onnettomuutta/milj. ajokm) on yli valtakunnallisen keskiarvon. Valtatien keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL 95) on 6 000—7 000 ajoneuvoa. Kesän keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL 95) on 7 100—8 300 ajoneuvoa. Raskaan liikenteen osuus on 13 prosenttia.

Hankkeen toteuttaminen parantaa liikenteen sujuvuutta merkittävästi. Nykyinen valtatie muuttuu seudulliseksi tieksi ja palvelee taajaman sisäistä liikennettä. Liikenneturvallisuus paranee samalla merkittävästi. Toimenpiteiden ansioista nykyinen nopeutusrajoitus 60/80 km/h voidaan nostaa nopeuteen 100 km/h. Hankkeen arvioidut kustannukset ovat noin 130 Mmk ja hyötysuhde 1,0.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.79 lisäyksenä 2 200 000 euroa Kausalan ohikulkutien rakentamiseen valtatielle 12.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Valto Koski /sd