TALOUSARVIOALOITE 661/2005
vp
TAA 661/2005
vp - Tuija Nurmi /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Lahti—Heinola-radan
peruskorjaukseen
Eduskunnalle
Junaliikenne välillä Lahti—Heinola
tulee säilyttää. Liikenteen säilyttämiselle
tarpeellinen peruskorjaus on tehtävä viiden vuoden
sisällä. Rata on yli 20 vuotta sitten korjattu.
Peruskorjaus mahdollistaisi jatkoyhteyden rakentamisen Mikkelin
suuntaan. Se olisi luonteva jatko Kerava—Lahti-yhteydelle.
Samalla turvattaisiin Itä-Suomen raideliikenteen kehittyminen.
Tärkeä perustelu raideliikenteen säilyttämiselle
on ympäristöystävällisyys. Varsinkin
raskaiden kuljetusten osalta etu on kiistaton. Kestävän kehityksen
periaatteen mukaisesti raideliikenne tulee säilyttää valtakunnallisesti
tärkeänä kuljetusmuotona.
Heinolan seudulle on tärkeää turvata
nykyisten käyttäjien tavaraliikenne ja luoda mahdollisuus
uusien yritysten sijoittumiselle. Esimerkkinä on Heinolan
Flutingtehdas, jonka vuosituotanto on tällä hetkellä noin
280 000 tonnia. Junilla lähtevä tavaramäärä on
ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa, ja kokonaismäärät
ovat olleet 80 000—100 000 tonnia vuodessa.
Investointi vuonna 2002 oli yli 6 miljoonaa euroa tuotantokapasiteetin
nostoon, jonka seurauksena rautatiekuljetusten ennustetaan edelleen
kasvavan tuotantomäärien noustessa. Lähtevän
tavaran lisäksi tehtaalle tulee vuosittain rautateitse
lähes 100 000 kiintokuutiometriä raakapuuta.
Osa raakapuusta tulee Venäjältä. Venäjän
puukuljetuksissa rautatie on käytännössä ainoa
järkevä kuljetusvaihtoehto.
Stora Ensolla ja VR:llä on sopimus, jonka tavoitteena
on kuljetusmäärien kasvattaminen ja kuljetusten
laadun parantaminen sekä ympäristönäkökohtien
huomioon ottaminen. Pitkäjänteiseen yhteistyöhön
perustuen on investoitu tehdasalueella rataverkon kunnostamiseen
viimeisten kuuden vuoden aikana yli 400 000 euroa. Tehtyihin
investointeihin kuuluu mm. kaikkien kiskojen ja vaihteiden uusinta.
Yritystoiminnan kannalta on erittäin tärkeää,
että rautatieyhteys Lahteen säilyy myös
jatkossa.
Junaliikenteen loppuminen Lahden ja Heinolan välillä tietäisi
tuntuvaa raskaan autoliikenteen lisäystä Heinolan,
Kouvolan ja Kotkan väliselle maantielle. Tien nykyinen
kunto huomioon ottaen se saattaisi olla merkittävä turvallisuusriski.
Viime vuosien tilastot raskaan autoliikenteen aiheuttamista
kuolemaan johtaneista kolareista ovat varsin synkät.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 31.40.21 lisäyksenä 550 000
euroa Lahti—Heinola-radan peruskorjaukseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Tuija Nurmi /kok
- Arto Seppälä /sd
- Eero Akaan-Penttilä /kok