TALOUSARVIOALOITE 67/2002 vp

TAA 67/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin palkkauksen kohentamiseen oikeudenmukaisella tavalla

Eduskunnalle

Ihmettelen, että suomalainen poliisi on jaksanut pysyä korruption ulkopuolella, niin huono palkkaus heillä on. Ajatellaan esimerkiksi vasta työhön tullutta nuorempaa konstaapelia, jolla on perhe ja asuntovelkaa. Miten muutaman tonnin palkalla voi selvitä elämästä. Sitä pitää ihmetellä.

Nyt nerokas poliisijohto yrittää saada poliisia lankaan ja hyväksymään ns. pärstäpalkkauksen, jossa parempaa palkkaa saavat tehottomat mielistelijät kuin kunnon työntekijät. Poliisille on viimeinkin annettava reilu palkanlisä pärstään katsomatta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.75.21 25 000 000 euroa tasapuoliseen, pärstästä riippumattomaan palkankorotukseen poliisikunnalle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk