TALOUSARVIOALOITE 686/2005
vp
TAA 686/2005
vp - Lauri Oinonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen jäljellä olevien
höyryveturien pelastamiseen Haapamäen Höyryveturipuistossa
Eduskunnalle
Suomen höyryveturit päätettiin
1980-luvun puolivälissä sijoittaa Haapamäen
Höyryveturipuistoon, jonka omistaa Keuruun kaupunki. Ajatus oli,
että silloin yli 70 eri tyyppistä höyryveturia muodostaisivat
maailman suurimman höyryveturipuiston, jolla olisi myös
matkailullista käyttöä. Ennen kaikkea
kyse oli kulttuurihistoriallisesta tavoitteesta säilyttää aikansa
hienoimmat konepajateollisuuden tuotteet jälkipolville
joko näyttely- tai ajokuntoon kunnostettaviksi. Vastuunkantajiksi
oli suunniteltu Valtionrautateitä, vetureita valmistanutta
metalliteollisuutta, mainostelevisiota ja Keuruun kaupunkia. Nämä kaikki
olivat suunnittelun alkuvaiheessa mukana, mutta toteutuksessa kaikki
vastuu jäikin yksin Keuruun kaupungille, joka panosti Haapamäen
Höyryveturipuistoon yli 20 miljoonaa markkaa.
Ajan myötä Keuruun kaupunki on joutunut jatkuvasti
osoittamaan lisätukea Haapamäen Höyryveturipuistolle,
mikä on herättänyt veronmaksajissa oikeutettua
tyytymättömyyttä, koska kyse on valtakunnallisesta
kohteesta. Ongelmallisessa tilanteessa talouden korjaamiseksi on
lyhytnäköisesti jouduttu romuttamaan höyryvetureita,
kuten tapahtuu parhaillaankin, vaikka jokainen niistä on
entistä arvokkaampi kulttuurihistoriallinen esine. Jotta
enää ei ainuttakaan höyryveturia tarvitsisi
romuttaa, olisi valtion voitava osoittaa määrärahoja
höyryvetureiden säilyttämiseen ja kunnostamiseen
sekä Haapamäen Höyryveturipuistolle että harrastusjärjestöille tarkoitusta
varten. On muistettava se, että harrastajat tekevät
työn ilmaiseksi, ja tällöin säilyy
alan osaaminen ja hyöryveturien ajotaito, millä olisi merkitystä myös
kriisiaikoina.
Määrärahan myöntäminen
höyryveturien kunnostukseen olisi oikea tukitoimi vauhdittamaan Haapamäen
Höyryveturipuiston myönteistä kehitystä,
jota on tapahtunut mm. vuonna 2005 yrittäjä Martti
Vainion toimesta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 29.90.95 lisäyksenä 20 000
euroa historiallisten höyryvetureiden kunnostamiseen ja
ylläpitoon.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Lauri Oinonen /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk