TALOUSARVIOALOITE 709/2002 vp

TAA 709/2002 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n toimintaan

Eduskunnalle

Maa- ja kotitalousnaisten järjestölle myönnetty valtionapu laski 1990-luvun alussa noin kolmanneksella ja on sen jälkeen pysynyt markkamääräisesti ennallaan vuodesta 1995. Vuoden 2003 talousarvioesitykseen opetusministeriö esitti kotitalousneuvontajärjestöjen toiminnan tukemiseen 30 000 euroa lisärahaa edellisvuoteen verrattuna, mutta valtiovarainministeriön kanssa käydyissä neuvotteluissa korotus kaventui 4 000 euroon. Korotusta on haettu nimenomaan kompensoimaan kustannustason nousua. Reaalisesti valtionapu on laskenut koko ajan, koska mm. palkkakustannukset ovat nousseet.

Kotitalousneuvontajärjestöihin kuuluvat Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Marttaliitto ry sekä Käsi- ja taideteollisuusliitto ry.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n valtionapu kattaa kuluvana vuonna vain n. 30 % järjestöjen kaikista kustannuksista. Valtionapua saadaan neuvontatoimintaan, ei järjestötyöhön. Osa neuvontatoiminnasta sekä järjestötoiminta kokonaisuudessaan rahoitetaan palvelumaksuilla, jäsenmaksuilla, julkaisuilla yms. Palkattuja toimihenkilöitä järjestöllä on tänä vuonna n. 80.

Todellisuudessa valtionavun reaalinen pienentyminen on johtanut toiminnan supistamiseen aikana, jolloin yrittäjyys ja omasta arjesta selviytyminen ovat tulleet yhteiskunnallisestikin yhä merkittävämmiksi.

Maa- ja kotitalousnaiset tarkastelevat kotitalousneuvontaa kahdesta eri näkökulmasta.

  1. Vankat kotitaloudelliset taidot ovat osa perheiden hyvinvointia. Taloudellisesti itse tekeminen on kannattavaa. Taloudellisen puolen lisäksi on nähtävä myös osaamisesta aiheutuva mielihyvä. On tärkeää, että esim. nuoret saavat jo kotona onnistumisen elämyksiä normaaleissa kotitaloudellisissa asioissa. Se opettaa pärjäämään ja vahvistaa itsetuntoa. Tietoa tarvitaan, sillä esim. neuvoloista saamme viestejä, kuinka nuoret äidit eivät selviydy arkipäivän askareista, normaaleista ruoanlaittorutiineista. Järjestö järjesti viime vuonna lähes 600 kotitalous- ja ympäristökurssia, joihin osallistui yli 11 000 henkilöä.
  2. Vankat kotitaloudelliset taidot ovat avain myös uudenlaiseen yrittäjyyteen. Varsinkin maaseudulla, jossa kiivaasti etsitään uusia elinkeinoja ja toimeentulomuotoja, ovat kotitaloudelliset taidot avanneet monelle naiselle tien yrittäjyyteen. Ammatillisia täydennyskoulutuskursseja oli viime vuonna yli 400, joihin osallistui yli 5 000 henkilöä. Suosituimpia olivat pito-, kahvi- ja ateriapalvelukurssit sekä maaseutumatkailua, elintarvikkeiden jatkojalostusta, laatu- ja omavalvontaa sekä maiseman- ja luonnonhoitoa koskevat kurssit.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.69.53 lisäyksenä 15 000 euroa Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n toimintaan.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Katri Komi /kesk
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Ismo Seivästö /kd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Mauri Salo /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Hannu Aho /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Tero Mölsä /kesk