TALOUSARVIOALOITE 717/2002 vp

TAA 717/2002 vp - Juha Korkeaoja /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puutarhatalouden tutkimustoimintaan Kokemäellä

Eduskunnalle

Puutarhakasveilla on käytössään Suomen pelloista vain noin 1 %, mutta puutarhatuotannon kokonaistuotto on yli 370 milj. euroa (vuonna 2000) eli lähes sama kuin koko muun kasvinviljelyn yhteensä. Puutarhatuotannon volyymia ja arvoa on mahdollista tulevaisuudessa kasvattaa. Puutarhatuotannossa toimii noin 7 600 yritystä, joista noin 6 200 on avomaaviljelmiä. Kasvisten kulutusta voidaan lisätä ja uusia tuotanto- ja markkinamahdollisuuksia on löydettävissä kotimaassa ja lähimarkkina-alueilla. Tämä vaatii kuitenkin lisääntyvää panostusta tutkimukseen ja muuhun alan kehitystyöhön. Keskeinen asema tässä työssä on MTT:n puutarhatuotantoyksiköllä.

Puutarhataloudessa yksikkökoko kasvaa ja kyse on peltomittakaavamaisesta tuotannosta. Näin on varsinkin keskeisillä tuotantoalueilla Etelä- ja Lounais-Suomessa. Erityisesti Satakunnassa avomaan vihannesviljelyllä ja vihannesten jalostuksella on valtakunnallisesti merkittävä sija. Viljelläänhän Satakunnassa runsas neljännes kaikista maan avomaan vihanneksista, ja teollisuuden jalostukseen menevien vihannesten pinta-alasta noin 80 % on Satakunnassa. Avomaan vihanneksia tuottavia yrityksiä (viljelmiä) on lähes 400. Maakunnassa jalostetaan yli 80 % koko maan vihannesjalosteista.

MTT:n Kokemäen tutkimusasema lopetettiin vuonna 1996 ja tämän jälkeen avomaanvihannestutkimusta on harjoitettu Kokemäellä MTT:n johdolla projektirahoituksen turvin yhteistyössä paikallisen oppilaitoksen kanssa.

Valtakunnallisten alan ohjelmien edistämiseksi ja satakuntalaisen tuotannon ja jalostuksen turvaamiseksi ja kehittämiseksi on tärkeätä lisätä alan perusrahoitusta ja myös tutkimustoimintaa Satakunnassa, koska puutarhataloudella ja siihen luettavalla peltomittakaavaisella tuotannolla ja tuotteiden jalostuksella on kasvava merkitys elinkeinona sekä taloudellisesti että ravitsemuksellisesti.

Tavoitteena on, että

  • alan tutkimus- ja kehityspanostusta lisätään niin, että biologista ja viljelyteknistä tutkimusta tekevän MTT Puutarhatuotannon rahoitusta nostetaan vuodesta 2003 alkaen 330 000 euroa (painopiste avomaanviljelyssä) ja
  • lisäyksestä kohdistetaan keskeisellä tuotantoalueella Satakunnassa toimivaan MTT:n Kokemäen vihanneskoepaikan perusrahoitukseen vuositasolla 145 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.21.21 lisäyksenä 330 000 euroa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen puutarhatuotannon tutkimukseen ja että määrärahasta osoitetaan 145 000 euroa Kokemäen vihanneskoepaikalle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Leea Hiltunen /kd
  • Timo Kalli /kesk
  • Katja Syvärinen /vas
  • Anne Holmlund /kok
  • Veijo Puhjo /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Reijo Kallio /sd