TALOUSARVIOALOITE 728/2002 vp

TAA 728/2002 vp - Valto Koski /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kimolan ja Voikkaan sulkujen suunnitteluun sekä Pyhäjärven väylän rakentamiseen

Eduskunnalle

Kimolan kanava sijaitsee Konniveden ja Pyhäjärven välissä Heinolan ja Kuusankosken välisellä uittoreitillä. Kanavassa on kaksi vanhaa nippunosturia, jotka ovat uusimisen tarpeessa, mikäli uittoa aiotaan kanavassa jatkaa. Kimolan kanavan rakentaminen parantaisi puukuljetusten edellytyksiä ja laskisi myös uittokustannuksia. Sulkujen rakentamisella olisi merkitystä siinäkin mielessä, että se mahdollistaisi proomukuljetukset Pyhäjärven Konniveden kautta seudun puunjalostustehtaille. Sulkujen rakentaminen avaisi mahdollisuuksia myös matkailuelinkeinoille, kun väylä avautuisi Kaakkois-Suomesta Järvi-Suomen alueelle. Kimolan ja Voikkaan sulkujen rakentamisella olisi merkitystä myös Päijänteen —Keiteleen kanavan kannattavuudelle. Sulkujen rakentaminen on Merenkulkuhallituksen väyläohjelmassa vuosille 1998—2001.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.30.77 lisäyksenä 1 700 000 euroa Kimolan ja Voikkaan sulkujen suunnitteluun sekä Pyhäjärven väylän rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Valto Koski /sd