TALOUSARVIOALOITE 737/2002 vp

TAA 737/2002 vp - Irina Krohn /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rakennusperinnön hoitoon tarkoitettuihin avustuksiin

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Hallitus päätti viime vuonna hallitusohjelman mukaisesti kansallisesta rakennusperintöstrategiasta. Sen tavoitteena on muun muassa huolehtia, että rakennusperinnön arvot välittyvät kansalaisille ja tuleville sukupolville, turvata rakennusperinnön monimuotoisuus ja hyvä hoito samoin kuin varmistaa siihen myös taloudelliset edellytykset. Suomessa vanhaa rakennuskantaa on vähän. Koko rakennuskannasta ennen vuotta 1921 valmistuneita rakennuksia on vain noin 5 % ja ennen vuotta 1950 valmistuneitakin vain noin 15 %. Rakennusperinnön hoitaminen on siten hyvin ajankohtaista, mutta ei onnistu ilman riittävää resursointia. Rakennusperintö on ensi vuonna erityisen ajankohtainen aihe, koska Euroopan unioni on nimennyt vuoden rakennusperinnön teemavuodeksi.

Hallitus on tästä huolimatta esittänyt rakennusperinnön hoitamiseen tarkoitettujen avustusmäärärahojen leikkaamista lähes puolella miljoonalla eurolla vastuuministeriön esittämästä 2 100 000 eurosta. Hallituksen esitys tarkoittaisi leikkausta myös tämän vuoden tasosta, joka on 1 241 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.20.64 lisäyksenä 800 000 euroa käytettäväksi avustuksina rakennusperinnön hoitamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Irina Krohn /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Tuija Brax /vihr