TALOUSARVIOALOITE 753/2008 vp

TAA 753/2008 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon

Eduskunnalle

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla on huomattu, että lasten ja nuorten lähetteet ovat lisääntyneet rajusti. Viimeisimmän Suomen lastenpsykiatristen klinikoiden tekemän tutkimuksen mukaan lapsena sairastetuilla, hoitamattomilla psykiatrisilla häiriöillä on ennustearvoa muuhun elämään. Häiriintyneisyys ennustaa rikollisuutta. Itä-Suomelle myönnetyllä erillisrahalla on vaikutettu merkittävästi avohuoltoon. Kuitenkaan hoitotakuu ei toteudu lasten psykiatrisessa hoidossa mielenterveysasetuksen mukaisesti, ja vain kaikkein akuuteimpiin tapauksiin voidaan vastata hyvin. Ongelmia tuottaa myös resurssien vähyys henkilökunnan palkkauksessa ja hoitopaikkojen määrissä. Myös lastenpsykiatriaan erikoistumiseen ei ole osoitettu riittävästi rahaa.

Lasten psykiatriseen hoitoon tarvitaan lisää resursseja koko maassa. Tätä edellyttää sekin, että lastenpsykiatriassa hoitoajat ovat yleensä pitkiä, vuodesta kahteen vuotta. Asia edellyttää valtion aktiivista roolia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentin  33.60.38 ja osoittaa momentille 4 000 000 euroa lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Kari Rajamäki /sd