TALOUSARVIOALOITE 757/2001 vp

TAA 757/2001 vp - Seppo Lahtela /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen heikkokuntoisten paikallisteiden kunnon parantamiseen

Eduskunnalle

Yleisistä teistä annetun lain 11 §:n mukaan valtio on tienpitäjänä velvollinen huolehtimaan teiden tyydyttävästä kunnosta. Viime vuosina tienpitoon varattuja varoja on valtion budjeteissa toistuvasti karsittu, ja määrärahojen jatkuva alimitoitus näkyy jo selvästi tiestön kunnossa. Monilla tieosuuksilla liikenneturvallisuus on selkeästi vaarantunut, kun pinnoitteita ei ole pidetty edes siedettävässä kunnossa ja tarpeellisista hiekoituksista ja aurauksista muuttuvien kelien mukaan on tingitty rankasti.

Koko maan asuttuna säilyminen on vahvasti riippuvainen kattavasta ja hyväkuntoisesta tieverkosta, eivätkä kelvottomat kulkuyhteydet saa olla vauhdittamassa muutenkin voimakasta muuttoliikettä pelkästään kasvukeskuksiin ja pääteiden lähettyville. Heikkokuntoisten paikallisteiden kunnosta huolehtiminen vuosittain riittävillä resursseilla tuo säästöä tiestön perusparannukseen tarvittaviin varoihin pitkällä tähtäimellä. Sekä tienpitäjän että tienkäyttäjien kustannukset minimoituvat, kun teiden kuntoa ei missään vaiheessa päästetä rapistumaan, vaikka talouden suhdanteet ja näin ollen rahanohjauksen painotukset vaihtelisivatkin. Paikallisteiden kunto on turvattava siten, että budjetissa perustienpitoon varattuja varoja velvoitetaan ohjaamaan nimenomaan heikkokuntoisten teiden kunnon ylläpitämiseen ja kohentamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota heikkokuntoisten paikallisteiden kunnosta huolehtimiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Seppo Lahtela /kesk