TALOUSARVIOALOITE 768/2001
vp
TAA 768/2001
vp - Markku Laukkanen /kesk
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen maantien
369 parantamiseen välillä Jaala—Tuohikotti
Eduskunnalle
Tienpidon määrärahat ovat
maassamme pudonneet kymmenessä vuodessa kuudesta miljardista nykyiseen
neljään miljardiin markkaan. Nämä määrärahat
eivät riitä tieverkoston kohtuullisessa kunnossa
pitämiseen joka puolella maata. Pahimmassa tapauksessa
käy niin, että vähäiset määrärahat
osoitetaan ainoastaan pääteille, jolloin alemman
luokan tiet jäävät lähes täysin
kunnossapidon ja korjauksen ulkopuolelle. Esimerkiksi sorateiden
parantamisesta ja päällystämisestä on
jouduttu luopumaan lähes kokonaan. Haja-asutusalueilla
palveluita vähennetään koko ajan ja oman
auton käyttö on asukkaille välttämättömyys.
Tieverkoston pitäminen edes kohtuullisessa kunnossa mahdollistaisi
osaltaan ihmisten asumisen kotiseuduillaan.
Yksi tällainen parantamista ja päällystämistä vaativa
soratie on maantien 369 Jaalan ja Tuohikotin välillä Verlan
eteläpuolella sijaitseva viiden kilometrin mittainen tieosuus.
Tieosuudesta on valmistunut tiesuunnitelma jo vuonna 1995, mutta
kaksi vuotta sen jälkeen varojen puutteen vuoksi tästä suunnitelmasta
jouduttiin irrottamaan tieosuudella oleva painorajoitettu Puolakan
silta ja sen länsipuolinen soraosuus, yhteensä 1,3
km, omaksi suunnitelmakseen. Kyseinen osuus, sisältäen
myös huonokuntoisen sillan uusimisen, on tällä hetkellä tiepiirin
toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuodelle 2002 ajoitettuna, mutta
loppuosa nykyisestä soratiestä sillalta itään,
yhteensä n. 3,7 km, on jäämässä edelleen soratieksi.
Taloudellisesti ja asukkaiden kannalta järkevintä olisi
palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja toteuttaa koko tieosuuden
korjaus ja päällystäminen yhdellä kertaa.
Tien varressa asuvilla ei lähialueella ole palveluja,
joten kaikki palvelut on haettava taajamista, ja oman auton käyttö on
asukkaille välttämätön. Lisäksi
maantieltä 396 on suora yhteys Verlan tehdasmuseoon, joka
harvinaisuutensa vuoksi valittiin v. 1996 arvostetulle Unescon maailmanperintölistalle.
Museossa vierailee nykyisin kesäkaudella lähes
20 000 kävijää, jotka kaikki
saapuvat kohteeseen joko busseilla tai henkilöautoilla.
Kyseisen tieosuuden parantaminen olisi erittäin suotavaa
myös tämä kansainvälisesti merkittävän
käyntikohteen kannalta.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 2 000 000
euroa maantien 369 kunnostamiseen ja päällystämiseen välillä Jaala—Tuohikotti.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001