TALOUSARVIOALOITE 833/2002 vp

TAA 833/2002 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ohvanan ja Lotokan—Kostamon paikallisteiden peruskorjauksen aloittamiseen

Eduskunnalle

Ohvanan paikallistie 15685 ja Lotokan—Kostamon paikallistie 15684 ovat Pyhäselän kunnan Ohvanan kylän kautta Tohmajärven kunnan puolelle meneviä paikallisteitä. Tieyhteys on lisäksi ympäristökeskuksen ja kunnan yhteistyönä kylälle rakennettu kanoottireitistön lähtöpaikka, mikä sekin on osaltaan lisännyt ulkopuolisen liikenteen määrää.

Ohvanan kylä on elinvoimainen, joten kylän tulevaisuuden turvaamisen kannalta on merkittävää, että myös kulkuyhteydet saataisiin kuntoon. Tällöin liikenneturvallisuus ja kylän kehittyminen voitaisiin jatkossakin turvata.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 840 900 euroa Ohvanan ja Lotokan—Kostamon paikallisteiden peruskorjauksen aloittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esa Lahtela /sd