TALOUSARVIOALOITE 836/2002 vp

TAA 836/2002 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Polvijärven kirkonkylän ohitustien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen

Eduskunnalle

Väli Kylynlahti—Ruvaslahti on erittäin vilkasliikenteinen Polvijärven kirkonkylän ohitustie Juukaan ja sitä kautta pohjoiseen, jonne mm. rekkaliikenne on runsasta. Ohitustietä käyttää myös suuri joukko koululaisia, lenkkeilijöitä sekä teollisuusalueella työssä käyviä ihmisiä. Teollisuusalueen kohdalla tie on ruuhkainen ja sen myötä riskialtis onnettomuuksille. Viime vuosina tiellä on sattunut useita liikennevahinkoja, joissa jalankulkija on joutunut auton tönäisemäksi ja ruhjomaksi. Todettakoon, että kyseisellä vilkasliikenteisellä ohitustiellä ei ole edes ns. reunakaistaa, jota pitkin kevyt liikenne voisi liikkua.

Tieosan kokonaisliikenne on vilkkaimmillaan Kylynlahden puoleisessa päässä, 2 800 ajoneuvoa vuorokaudessa. Valtaosa liikenteestä aiheutuu työmatkaliikenteestä Joensuuhun ja Outokumpuun. Tieosan raskaan liikenteen aiheuttaa paikallinen kaivosteollisuus.

Kaksi vuotta sitten tehdyssä Savo-Karjalan tiepiirin kevyen liikenteen väyläselvityksessä kyseinen tie on luokiteltu kiireellisyysluokkaan kolme ja sen toteuttamisjärjestysnumero on 62. Nykyisellä aikataululla ilman erillistä päätöstä kyseisen kevyen liikenteen väylän rakentaminen tulee siirtymään kymmenien vuosien päähän, mitä ei voi pitää mitenkään kohtuullisena, kun ottaa huomioon sen vahinkoriskin, joka kyseisellä tieosuudella jatkuvasti on vaanimassa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 800 000 euroa Polvijärven ohitustien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esa Lahtela /sd