TALOUSARVIOALOITE 844/2002 vp

TAA 844/2002 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rataosuuden Niirala—Joensuu—Kontiomäki peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on maan heikoimpia. Väestö ikääntyy ja nuoremmat ikäluokat muuttavat pois etelän kasvukeskuksiin. Ilman yhteiskunnan uusia merkittäviä toimia Pohjois-Karjala ja koko itäinen Suomi ovat pikkuhiljaa jäämässä vain metsäisiksi takamaiksi ja raaka-aineiden lähteiksi. Tilanne ei tule parantumaan, jos alueelle ei saada uusia työpaikkoja eikä turvattua nykyisten työpaikkojen toimintaedellytyksiä.

Yksi oleellinen yritysten sijoittumiseen ja toimintaan liittyvä seikka on se, että liikenneyhteydet ovat yhteiskunnan toimesta kunnossa myös rautatiekuljetusten osalta. Pohjois-Karjalan teollisuuden kannalta merkittävä, pitkään vireillä ollut Niirala—Joensuu—Kontiomäki-radan peruskorjaushanke olisikin nyt mitä pikimmin saatava työn alle.

Tämä rataosuus on kantavuudeltaan heikko. Rata on tärkeä puunjalostusteollisuuden raaka-aineiden ja jalosteiden kuljetusten kannalta sekä transitoliikenteen ja myös henkilöliikenteen kannalta. Rata muodostaa yhteyden Venäjältä Karjalan tasavallasta Ouluun ja Pohjoismaiden pohjoisosiin, Suomessa poikittaisyhteyden Kokkolaan sekä yhteyden etelään, Kotkaan. Muun muassa Uimaharjussa sijaitsevien Enocellin tehtaiden kuljetusmäärien on arvioitu tällä rataosuudella olevan yhteensä 10 000—12 000 vaunua vuodessa. Huomattava osa liikenteestä suuntautuu Ouluun ja Oulusta Uimaharjuun lähinnä sellun, sahatavaran ja raaka-aineiden kuljetuksina. Arvioitu tarvittava kokonaisrahoitus radan peruskorjaukseen Pohjois-Karjalan osalta on 63 070 400 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.40.21 63 070 400 euroa rataosuuden Niirala—Joensuu—Kontiomäki peruskorjauksen aloittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esa Lahtela /sd