TALOUSARVIOALOITE 847/2005
vp
TAA 847/2005
vp - Paula Risikko /kok
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen puoluetoiminnan
tukemiseen
Eduskunnalle
Hallitus esittää puolueiden poliittisen
toiminnan tukemiseen 12 198 700 euron määrärahaa,
josta kahdeksan prosenttia on käytettävä puolueiden piirijärjestöjen
toimintaan ja samoin kahdeksan prosenttia naisten poliittiseen toimintaan.
1990-luvun lamasta lähtien puolueiden työntekijämäärät
ovat pienentyneet huomattavasti. Suurinta henkilöstön
vähennys on ollut puolueiden sekä niiden naisjärjestöjen
piiritason toiminnassa. Näin siitä huolimatta,
että poliittisten piirijärjestöjen ja
puolueiden paikallisyhdistysten toiminta on lähempänä kansalaista
kuin puolueiden keskustoimistojen rooli.
Tätä kansalaista lähimpänä olevaa
poliittista toimintaa tulisi tukea ja kannustaa siten, että puolueet
palauttaisivat piirijärjestöilleen edes osan niiden
lamaa edeltävistä toimintaresursseista. Parhaiten
tämä toteutuu siten, että puolueiden piirijärjestöjen
ja naisjärjestöjen avustusosuus korotetaan 8 prosentista
12 prosenttiin.
Puolueet voisivat teoriassa kukin omilla päätöksillään
ohjata nykyistä suuremman osuuden puoluetuesta suoraan
kentälle piirijärjestöjen ja naisliittojensa
kautta myös naisten piirijärjestöjen
toimintaan. Tämä vahvistaisi parhaiten myös puolueiden
paikallisyhdistysten toimintaa. Käytännössä näin
ei kuitenkaan ole tapahtunut missään puolueessa.
Siksi ainoa tapa lisätä puoluetukivarojen siirtoa
kentälle on se, että eduskunta määrärahaa
myöntäessään velvoittaa puolueita käyttämään
piiri- ja naisjärjestöjensä toimintaan entisen
8 prosentin puoluetukiosuuden asemesta 12 prosenttia.
Näin eduskunta ilmaisisi arvostuksensa puolueiden
piiri- ja paikallisjärjestöissä tehtävälle kansalaistoiminnalle
sekä tukisi tämän tärkeän toiminnan
säilymistä ja vahvistumista. On huomattava, että suurin
osa puoluetuesta jäisi tämänkin uudistuksen
jälkeen Helsingissä toimiville puolueiden keskustoimistoille.
Puolueiden keskustoimistot saattaisivat uudistuksen perusteella tosin
harkita toimintojensa hajasijoittamista, mitä myös
valtionhallinnon piirissä on viime aikoina harjoitettu.
Puoluetukeen ehdotettu määräraha
ei siis nousisi, vaan se pysyisi hallituksen esittämällä tasolla.
Samalla kuitenkin puolueiden piiri- ja naisjärjestöille
maakuntiin saataisiin vuosittain ohjattua tarpeellista toimintarahaa
975 896 euroa nykyistä enemmän ilman
puoluetuen korotusta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2006
talousarvioon momentin 23.27.50 perusteluihin
maininnan, että puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen tarkoitetusta
määrärahasta 12 prosenttia on tarkoitettu
käytettäväksi puolueille naisten poliittiseen
toimintaan sekä samoin 12 prosenttia puolueiden piirijärjestöjen
toimintaan.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005