TALOUSARVIOALOITE 878/2001
vp
TAA 878/2001
vp - Pekka Nousiainen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
järvikalastusmuseon toimintaan ja lisärakentamiseen
Eduskunnalle
Kerimäen keskustassa sijaitseva Suomen järvikalastusmuseo
on perustettu vuonna 1982. Se on maamme ensimmäinen kalastuksen
erikoismuseo, ja sen omistaa Kerimäen kunta.
Järvikalastusmuseon kokoelmat käsittävät
nykyisin noin 3 000 esinettä, yli 9 000
valokuvaa sekä arkisto- ja perinnemateriaalia, ja museolla on
myös kalastukseen liittyvä käsikirjasto.
Kokoelmat painottuvat järvikalastuksen ydinalueelle,
keskiselle Saimaalle ja sitä ympäröivään
vesistöön, mutta esineistöä on
myös muualta, kuten Puulavedeltä, Höytiäiseltä ja
Inarijärveltä.
Päämääränä on
ollut alun alkaen luoda museokokonaisuus, johon tulee sisältymään
kirkkorantaan rakennettava uudisrakennus museotiloineen. Vuonna
1985 kirkon eteläpuolella sijaitseva Romu-Heikin talo eli
Rauhalinna saatiin kokonaisuudessaan kalastusmuseon käyttöön
ja rakennuksen peruskorjaus suoritettiin vuosien 1985—1986
aikana. Taloon sijoitettiin Kalastusmuseosäätiön/Ari
Lappalaisen suunnittelema sisävesikalastusta esittelevä näyttely.
Nyt on vireillä uuden järvikalastusmuseon rakentaminen, jonka
perustamissuunnitelma ja alustavat arkkitehtisuunnitelmat ovat valmiit.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 26 000 000
markkaa, ja maa- ja metsätalousministeriö tulee
työryhmän kautta selvittämään
hankeen kokonaisrahoitusjärjestelyn.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 30.41.77 lisäyksenä 420 000
euroa Kerimäellä sijaitsevan Suomen järvikalastusmuseon toimintaan
ja uudisrakennuksen suunnitteluun ja rakentamisen aloittamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001