TALOUSARVIOALOITE 882/2002 vp

TAA 882/2002 vp - Jari Leppä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen nuorisoyrittäjyyslainajärjestelmän perustamiseen ja nuorisoyrittäjyyslainojen korkotukiin

Eduskunnalle

Yrittäjien määrä kasvoi vuoden 1993 jälkeen keskimäärin reilun prosentin vuosivauhdilla, mutta on nyt kääntynyt noin kuuden prosentin laskuun. Tilastokeskuksen mukaan yrittäjien määrä on laskenut vuoden 2001 vajaasta 220 000:sta yli 10 000:lla. Yrittäjyys ja varsinkin pk-yrittäjyys on keskeisessä asemassa työllisyyden edistämisessä, joten yrittäjien määrän lisäämiseen tarvitaan uusia keinoja. Yrittäjien määrän kasvattamiseksi nuorten kiinnostuksen lisääminen yrittäjyyttä kohtaan on erityisen tärkeää.

Vuonna 1999 julkaistun nuorisobarometrin mukaan lähimpien viiden vuoden aikana oman yrityksen aikoo perustaa vain 2 % vastaajista. Nuorten yrittäjyyttä voidaan kannustaa laatimalla nuorille, alle 30-vuotiaille yrittäjiksi aikoville rakenteeltaan ja periaatteiltaan naisyrittäjälainajärjestelmän kaltainen järjestelmä Finnvera Oyj:n yhteyteen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  32.30.42 perusteluihin maininnan, että määrärahasta saa käyttää 5 000 000 euroa nuorisoyrittäjyyslainajärjestelmän perustamiseen ja nuorisoyrittäjyyslainojen korkotukiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Jari Leppä /kesk