TALOUSARVIOALOITE 899/2001 vp

TAA 899/2001 vp - Pekka Nousiainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Savonlinnan ja Huutokosken välisen rataosuuden peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Savonlinnan ja Huutokosken välinen rataosuus kuuluu vähäliikenteisiin ratoihin. Radan olemassaoloa pidetään koko maakunnassa erittäin tärkeänä resurssina ja tulevaisuuden mahdollisuutena. Vaikka radalla on luovuttu henkilöliikenteestä, on se edelleen hyvin merkittävä puutavaran kuljetusväylä, jonka liikenne on lisääntymässä. Metsäteollisuuden kuljetuskapasiteetin uskotaan lisääntyvän väylällä, ja mahdollista on myös, että henkilöliikenteen käynnistäminen kiskobussikaluston hankinnan myötä tulee ajankohtaiseksi.

Vähäliikenteisten rataosuuksien lakkauttamistoimet eivät tue käsitystä kehittyvien aluekeskusten toimivista liikenneyhteyksistä. Savonlinna— Huutokoski-rata liittyy oleellisena osana Järvi-Suomen radan kehittämishankkeeseen sekä Savonlinnan liikennejärjestelyhankkeeseen. Lisäksi se on tärkeä osa Vaasa—Parikkala-poikittaisrataa. Rataverkon kehittämishankkeet tähtäävät tulevaisuudessa yhä nopeampaan henkilöliikenteen kulkuun myös Itä-Suomen suuntaan, jonka matkustajamäärät varmasti lisääntyvät Kerava—Lahti-oikoradan myötä.

On varsin perusteltua esittää, että Savonlinnan ja Huutokosken välisen rataosuuden perusylläpidosta ja peruskorjauksesta huolehditaan ja se pidetään liikenteen edellyttämässä kunnossa.

Tämä aloite on Etelä-Savon kansanedustajien yhteisaloite.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.40.21 lisäyksenä 4 500 000 euroa Savonlinnan ja Huutokosken välisen rataosuuden peruskorjaukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Pekka Nousiainen /kesk 
  • Olli Nepponen /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Jouni Backman /sd
  • Katri Komi /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Raimo Mähönen /sd