TALOUSARVIOALOITE 961/2002 vp

TAA 961/2002 vp - Olli Nepponen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Sotilasilmailun valmiustehtävien hoidon korvaaminen Mikkelin ja Seinäjoen lentokentille

Eduskunnalle

Valmiustehtävistä maksettavaa kiinteää määrärahaa saa käyttää maksuna Ilmailulaitokselle siviili- ja sotilasliikennettä palveleville lentoasemille sotilasilmailusta aiheutuvien kiinteiden kustannusten kattamiseksi sekä Rajavartiolaitoksen meripelastuspalvelun yöaikaisten kustannusten kattamiseksi.

Mikkelin kaupungin ylläpitämää Mikkelin lentokenttää käytetään puolustusvoimien yhteys- ja koulutus- sekä myös valmiuslentoihin. Käyttö on merkittävästi lisääntynyt, kun vuonna 1992 tapahtuneessa organisaatiouudistuksessa Itäisen maanpuolustusalueen esikunta sijoitettiin Mikkeliin. Esikunnasta johdetaan niin rauhan ajan kuin myös mahdollisen kriisiajan toimintaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta muuttaa valtion vuoden 2003 talousarvion momentin  31.52.43 otsikkoa ja perusteluosaa siten, että määrärahaa voidaan maksaa sotilasilmailun valmiustehtävistä Ilmailulaitoksen lisäksi myös Mikkelin ja Seinäjoen lentoasemille.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Olli Nepponen /kok