TALOUSARVIOALOITE 965/2005 vp

TAA 965/2005 vp - Arto Seppälä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintaan

Eduskunnalle

Sosiaalialan osaamiskeskustoiminta käynnistyi pysyvänä toimintana vuoden 2002 alusta. Toiminnan tavoitteena on laadukkaiden sosiaalipalvelujen turvaaminen koko maassa eri tahojen kanssa järjestetyn alueellisessa yhteistyössä järjestetyn tutkimus-, kehittämis-, ja koulutustoiminnan avulla. Kullekin osaamiskeskukselle kohdentuvan valtionavustuksen perusteet on määritelty valtioneuvoston asetuksessa sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta.

Jo vuoden 2005 valtion talousarviossa valtiovarainvaliokunta esitti perusrahoituksen vahvistamista, koska se antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet systemaattiseen, pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan koko maan alueella, mikä ei ilman osaamiskeskuksia olisi mahdollista.

Valtion talousarvioesitys ensi vuodelle osoittaa osaamiskeskusten perustoimintaan koko maahan 2,5 miljoonaa euroa aiemman 3 miljoonan euron sijasta. Tämä merkitsee Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO:n avustussumman alenemista 71 000 eurolla. Valtionosuuksia ollaan leikkaamassa juuri kun perusteet sen nostamiseksi ovat vahvimmillaan.

Vuosittain menojen kasvupaineita aiheutuu ISO:ssa jo pelkästään ns. normaalista kustannustason noususta. Myös monet seikat puhuvat sen puolesta, että valtionavustusta tulisi pikemminkin nostaa nykyisestä toiminnan käynnistymisvaiheen tasosta.

Muun muassa alueen pitkät maantieteelliset etäisyydet ja kaikkiin maakuntiin ulotettu työskentely vievät pienen budjetin toimintavaroja. Myös niukka vakinaisen, päätoimisen perushenkilöstön määrä on osaltaan toiminnan jatkuvuuteen liittyvä riski. Verkostojen solmukohdan "haavoittuminen", vaikkapa vain yksittäisen työntekijän paikan vaihtaminen, voi helposti lamauttaa laajan verkostotoiminnan — tällaiseen Itä-Suomessa ei ole varaa. Rahoituksen vähentäminen merkitsee monipuolisten alueellisten, paikallisten ja valtakunnallisten asiantuntijaverkostojen kuihtumista.

ISO on myös laatinut yhteistyössä eri tahojen kanssa Itä-Suomen toimintaohjelman, jota päivitetään jatkuvasti kehittämishankkeen edetessä. Tämän työn jatkuminen vaarantuisi, jos valtionavustus laskisi. Itä-Suomen alueellisten erityispiirteiden huomioon ottaminen tulevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edellyttää myös alueellisen sosiaalisen asiantuntemuksen konkreettista läsnäoloa kehittämistyössä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.33.39 lisäyksenä 100 000 euroa Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Arto Seppälä /sd
  • Jari Leppä /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Pekka Nousiainen /kesk