TALOUSARVIOALOITE 983/2001 vp

TAA 983/2001 vp - Susanna Rahkonen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsiasiainvaltuutetun viran ja toimiston perustamiseen

Eduskunnalle

Kuusi vuotta sitten hallituksen lapsipoliittisessa selonteossa ehdotettiin lapsiasiainvaltuutetun viran perustamista Suomessa lainsäädännön tasoisesti hyväksytyn YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen asettamien velvoituksien täyttämiseksi. Vaikka lapsen oikeuksien valvonta tuolloin jätettiinkin eduskunnan toisen oikeusasiamiehen harteille, eduskunta ilmaisi tahtonaan, että näiden oikeuksien valvonta järjestetään paitsi laillisuusvalvontana myös intressivalvontana.

Julkisuudessa on oikeutetusti kannettu huolta erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten asemasta. Muissa Pohjoismaissa on jo pitkään toiminut lapsiasiamiesjärjestelmä.

YK:n asettama lapsen oikeuksien komitea on myös tammikuussa 1996 suositellut Suomen hallitukselle lapsiasiainvaltuutetun viran perustamista ja uudistanut suosituksensa viime vuoden syyskuussa YK:n Lapsen oikeuksien komitean suullisessa kuulemisessa Genevessä.

Yksittäisen viran perustaminen ei kuitenkaan yksin riitä, vaan viran lisäksi on perustettava asioiden valmistelua varten lapsiasiainvaltuutetun toimisto.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.01.21 lisäyksenä 600 000 euroa lapsiasiainvaltuutetun viran ja lapsiasiainvaltuutetun toimiston perustamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Susanna Rahkonen /sd