TALOUSARVIOALOITE 997/2002
vp
TAA 997/2002
vp - Pekka Nousiainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Vehmaskyläntien loppuosan
peruskorjaukseen ja päällystykseen välillä Soutjoki—Narilan
tienhaara
Eduskunnalle
Mikkelin maalaiskunnassa sijaitsevan Vehmaskylän
paikallistien loppuosa Soutjoki—Narilan tienhaara on 8
kilometriä pitkä soraosuus, läpikulkutie
kahden päällystetyn tien välissä.
Sen ylläpitokustannukset ovat huomattavan suuret. Kyseisellä tiellä on
paikallisten asujien liikkumisen lisäksi raskasta liikennettä ympärivuotisesti
sekä mittavaa puutavaraliikennettä keväisin
ja syksyisin. Kesäaikaan tietä käyttävät
myös lomalaiset.
Tien vaikutuspiirissä sijaitsee Loukeen toimintakeskus,
jota käytetään pääasiassa
nuoriso- ja vanhustoimintaan. Sen siirtyessä uudelle Mikkelille
käyttöaste kasvaa huomattavasti. Toimintakeskuksen
uimaranta sijaitsee tien vastakkaisella puolella paikassa, jossa
näkyvyys on heikko, ja uimakopit puolestaan sijaitsevat
tien toisella puolella tilanahtauden vuoksi. Tässä kohdassa
on sattunut lukuisia vaaratilanteita.
Tie on erittäin huonossa kunnossa kaikkina vuodenaikoina,
mutta kevään ja syksyn kelien aikaan tilanne vielä pahenee.
Tien peruskorjauksella ennaltaehkäistäisiin erilaisia
onnettomuuksia sekä turvattaisiin etenkin lasten ja vanhusten liikkumista
tiellä.
Lähes kaksikymmentä vuotta kyläläisille
on luvattu kyseisen tien päällystämistä,
mutta tulosta tien parantamiseksi ei ole tapahtunut.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 1 400 000
euroa Vehmaskyläntien loppuosan peruskorjaukseen ja päällystykseen
välillä Soutjoki—Narilan tienhaara.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Pekka Nousiainen /kesk
- Olli Nepponen /kok