Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön
merityötä koskeva direktiivi sekä poistaa
ne merityöyleissopimuksen ratifiointiesteet, jotka koskevat
aluksen työ- ja asuinympäristöä sekä ruokahuoltoa.
Merityöyleissopimus edellyttää, että laivaväen
työ- ja asuintilat ovat turvalliset ja terveelliset ja
että laivaväellä on aluksella virkistysmahdollisuudet
sekä oikeus hyvään ruokaan. Laivaväkeen
lasketaan kuuluviksi työntekijöiden lisäksi
kaikki laivalla säännöllisesti työskentelevät
ja toimivat henkilöt, kuten esimerkiksi itsenäiset
yrittäjät, vuokratyöntekijät
tai alihankintatyötä tekevän yrityksen
palveluksessa olevat työntekijät. Vastuu sopimuksen
edellytysten täyttymisestä on laivanisännällä.
Lain noudattamista valvoo työsuojeluviranomainen.
Laivaväkeä koskevat työ- ja asuinympäristöä sekä ruoanpitoa
koskevat erityissäännökset kootaan uuteen
laivaväkeä koskevaan erityislakiin. Valiokunta
pitää esitystä tarkoituksenmukaisena
ja tarpeellisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Vastuu aluksen suunnittelusta
Laivanisäntä huolehtii siitä, että Suomen
lipun alle tilattava uusi alus suunnitellaan ja rakennetaan sellaiseksi,
ettei laivaväen turvallisuudelle ja terveydelle aiheudu
haittaa. Laivanisännällä on vastaava
huolellisuusvelvollisuus, jos aluksella tehdään
olennaisia muutostöitä. Työsuojeluviranomainen
varmistaa uuden aluksen käyttöönottotarkastuksessa,
että aluksen työ- ja asuintilat ovat määräysten
mukaiset.
Terveys- ja turvallisuusnäkökohtiin tulee kiinnittää riittävää huomiota
jo alusta suunniteltaessa, koska epäkohtien jälkikäteinen
korjaaminen on kallista ja joskus jopa mahdotonta. Laivanisännän
on annettava aluksen rakentamista varten suunnittelijalle laivaväen
turvallisuuden ja terveyden kannalta riittävät
tiedot. Viranomainen antaa laissa asetetuista vaatimuksista ohjeita
ja neuvoja, mutta viranomainen ei ota vastuuta siitä, että suunnitelmat
täyttävät lainsäädännön
asettamat velvollisuudet. Valiokunta pitää hyvänä,
että laivanisännän ja rakennuttajan aluksen
suunnitteluvastuuta ja huolellisuusvelvollisuutta selkiytetään
ja vahvistetaan.
Nykyisten säännösten mukaan työsuojeluviranomainen
tarkastaa ja hyväksyy aluksen piirustukset aluksen suunnitteluvaiheessa.
Ehdotettu laki muuttaa voimassa olevien säännösten mukaista
menettelyä. Ennakkovalvonnasta ja piirustusten hyväksymisestä luopuminen
saattaa valiokunnan käsityksen mukaan joissakin tapauksissa
johtaa työ- ja asuinturvallisuussäännösten
vastaisten alusten rakentamiseen. Valiokunta kuitenkin katsoo, että aluksen
tilojen asianmukaisuus voidaan tehokkaasti varmistaa työsuojeluviranomaisten
suorittamalla jälkikäteisellä valvonnalla.
Työsuojeluviranomainen voi tarvittaessa toimivaltuuksiensa
nojalla edellyttää, että työnantajan
tai laivanisännän on poistettava säännösten
vastainen olotila, ja vakavassa tapauksessa määrätä käyttökiellon.
Käyttöönottotarkastus
Uudelle tai käytettynä ostetulle Suomen lipun alle
siirtyvälle alukselle tulee tehdä käyttöönottotarkastus
mahdollisuuksien mukaan jo ennen aluksen käyttöön
ottamista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden
kuluessa käyttöönotosta. Tarkastuksessa
varmistetaan, että aluksen työ- ja asuintilat
ovat säännösten ja määräysten mukaiset
ja että alus täyttää näiltä osin
merityösertifikaatin myöntämisen
edellytykset. Esityksessä ehdotettu kuuden kuukauden määräaika vastaa
voimassa olevien säännösten määräyksiä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että tarkastus tehdään ennen aluksen
käyttöönottamista tai, jos se ei ole
mahdollista, mahdollisimman pian aluksen käyttöönottamisen
jälkeen.
Merityösertifikaatti
Merityöyleissopimus edellyttää tietyiltä aluksilta
merityösertifikaattia. Merityösertifikaatin myöntämistä varten
aluksella tehdään tarkastus, jossa varmistutaan
siitä, että alus täyttää ne
kansallisten lakien ja määräysten vaatimukset,
joilla merityöyleissopimus on pantu täytäntöön.
Merityösertifikaatin antaa Liikenteen turvallisuusvirasto.
Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on,
että Liikenteen turvallisuusvirasto ja työsuojeluviranomainen
ovat toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta tarkastuksissa todenneet,
ettei sertifikaatin myöntämiselle ole estettä.
Työsuojeluviranomainen antaa suorittamastaan tarkastuksesta
lausunnon Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Liikenne- ja viestintäministeriöltä saadun
selvityksen mukaan esityksessä ei huomioida kaikkia työsuojeluviranomaisen
toimivaltaan kuuluvia tarkastuksia, jotka ovat edellytyksenä merityösertifikaatin
myöntämiselle, voimassa pysymiselle ja uusimiselle
tai väliaikaisen merityösertifikaatin
myöntämiselle. Valiokunta katsoo, että lain
selkeyden vuoksi tarkastukset tulee huomioida laissa, ja ehdottaa,
että 8 §:ään lisätään
uusi 2 momentti, jossa asiasta säädetään.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että merityösertifikaatin edellyttämistä tarkastuksista
annetaan selkeät ohjeet. Ohjeet selkiyttävät
toimintatapoja tilanteessa, jossa merityöyleissopimuksen mukaisten
tarkastusten suorittaminen ja merityösertifikaatin myöntäminen
kuuluvat kahden eri viraston toimivaltaan. Säännösten
selkeys on tärkeää erityisesti laivanisäntien
kannalta, jotta he tietävät, mitä tarkastuksia
ja milloin heidän on haettava merityösertifikaatin
saamiseksi, sen voimassa pysymiseksi ja sen uusimiseksi.
Lopuksi
Valiokunta on vuokratyödirektiivin kansallisen voimaan
saattamisen yhteydessä lausunut, että laivaväen
asuintiloja ja ruokahuoltoa koskevan esityksen yhteydessä on
tarpeen selvittää vuokratyödirektiivin
mahdolliset vaikutukset merityösopimuslakiin (TyVM 4/2011
vp). Laivanisännän velvollisuutena on huolehtia
kaikkien aluksella säännöllisesti työtä tekevien
työympäristön, asuintilojen ja ruokahuollon
asianmukaisuudesta. Valiokunta katsoo, että tämä täyttää vuokratyödirektiivin
vaatimukset vuokratyöntekijän yhdenvertaisesta
kohtelusta aluksella.
Yksityiskohtaiset perustelut
7 §. Määräaikaistarkastus.
Valiokunta ehdottaa, että pykälän
sanamuoto muutetaan vastaamaan merityöyleissopimuksen määräaikaistarkastusta
koskevan säännöksen sisältöä.
8 §. Liikenteen turvallisuusvirastolle merityösertifikaatin
myöntämistä varten annettava lausunto.
Valiokunta ehdottaa pykälän otsikon lyhentämistä.
Työsuojeluviranomaisen on ennen 1 momentissa tarkoitetun
lausunnon antamista suoritettava aluksella merityösertifikaatin
edellyttämät tarkastukset, joita laivanisännän
on kirjallisesti haettava. Suoritetusta välitarkastuksesta
työsuojeluviranomaisen on tehtävä merityösertifikaattiin
merkintä, tai muutoin sertifikaatti lakkaa olemasta voimassa.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään uusi 2 momentti, jossa säädetään
tarkastuksista, laivanisännän velvollisuudesta
sekä työsuojeluviranomaisen merityösertifikaattiin
välitarkastuksesta tekemästä merkinnästä.
Lakiehdotuksen 2 momentti siirtyy sellaisenaan 3 momentiksi.
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään uusi 4 momentti, jossa säädetään
asetuksenantovaltuudesta.
11 §. Asuintilat.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään viittaus IMO:n meriturvallisuuskomitean
päätöslauselmaan.