Arvoisa puhemies! Tämä on ikuisuusasia, mutta kysymys on demokratiasta, kun puhutaan vaalijärjestelmän korjaamisesta paremmin suhteelliseksi. Kuten edellä useampi kollega on todennut, tätä asiaa ei tulisi katsoa “oma lehmä ojassa” -periaatteella eli oman läpimenon, oman puolueen tai oman vaalipiirin taktisesta näkökulmasta. Kyse ei ole pelkästään pienemmistä puolueista ja piilevästä äänikynnyksestä, vaan kyse on siitä, toteutuuko vaaleissa suhteellisuus vai ei ja ovatko kaikkien kansalaisten äänet samanarvoisia. On monta mahdollista tapaa ratkaista tämä epäkohta. Olennaista on, että se ratkaistaan eikä aina kerran toisensa jälkeen torpedoida juuri sitä ratkaisua, johon edellisen eduskunnan aikana hikisten neuvottelujen jälkeen on päädytty.
Nykyinen perustuslaki antaa aikaisempaa suuremman merkityksen sille, mikä on vaa-lien tuloksena suurin puolue. Mitä teemme silloin, kun eniten ääniä saanut puolue ei olekaan eduskunnassa suurin puolue? Tässäkin eduskunnassa toiseksi suurin puolue on äänimäärässä vasta kolmanneksi suurin puolue, mutta nykyinen perustuslaki antaa erityisen aseman nimenomaan suurimmalle puolueelle, mitä aikaisempien perustuslakien aikana ei ollut, kun hallituksen muodostamisessa presidentillä oli paljon suurempi rooli kuin tällä hetkellä. Veikkaan, että jos tätä vaalijärjestelmän suhteellisuutta ei saada korjattua ennen kuin olemme siinä tilanteessa — en tiedä, milloin — jolloin eniten ääniä saanut puolue ei olekaan eduskunnassa suurin puolue, silloin nousee aivan uudella tavalla tämä meidän vaalijärjestelmämme puutteellinen suhteellisuus.
Lipposen kakkoshallituksessa oltiin hyvin lähellä saada ratkaisumalli tähän asiaan, mutta silloin sen torppasi aivan viime metreillä kokoomuspuolue, ja jos oikein muistan, niin juuri kokoomuspuolue sitten (Puhemies koputtaa) sitä seuraavissa vaaleissa itse hiukan kärsi tästä meidän vaalijärjestelmästämme. No, Vanhasen—Kiviniemen hallitus sorvasi toisenlaisen ratkaisun, jossa säilytettiin entiset (Puhemies koputtaa) vaalipiirit ja lisäksi olisi perustettu isommat vaalialueet...
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Pyytäisin edustajaa siirtymään puhujapönttöön jo. (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle)
Arvoisa puhemies! Jatkan nyt sitten tästä pöntöstä. — Vanhasen—Kiviniemen hallitus sorvasi ratkaisun, jossa entiset vaalipiirit olisi säilytetty ja lisäksi olisi perustettu isommat vaalialueet, joiden sisällä suhteellisuus oli turvattu tasauspaikkajärjestelmällä. No, neljä vuotta sitten vaalien jälkeen tämän ratkaisun torpedoivat demarit silloisen puheenjohtajansa Heinäluoman johdolla, mikä ei kuitenkaan sitten estänyt vaalitappiota, jonka SDP kärsi tämän kevään vaaleissa.
Aikaisemmin perussuomalaiset ovat vaatineet parempaa suhteellisuutta vaalijärjestelmään, mutta perussuomalaisilta tämä vaatimus on päässyt unohtumaan, kun he tällä hetkellä kuuluvat isoimpiin puolueisiin.
Tästä keskustelusta saa sen vaikutelman, että nykyiset hallituspuolueet tosiasiassa ovat jo sopineet siitä, että viime hallituksen sorvaama ratkaisu meidän vaalijärjestelmämme suhteellisuuden parantamiseksi torpataan jälleen kerran. Pidän tätä hyvin valitettavana ja toivon, että jos näin tapahtuu, nykyiset hallituspuolueet ainakin sitten laativat toisenlaisen mallin, koska mikäli me jatkamme tätä rumbaa, että aina yksi malli sovitaan ja sitten seuraavassa eduskunnassa torpedoidaan se kulloinkin käsillä oleva ehdotus suhteellisuuden parantamiseksi, niin tämä asia tulee pysymään pöydällä. Toivon todella, että me pystymme uudistamaan meidän vaalijärjestelmämme sellaiseksi, että se toteuttaa suhteellisuutta sillä tavalla kuin meidän tämänhetkinen perustuslakimme edellyttää. — Kiitoksia.