Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on minulle henkilökohtaisesti hyvin merkittävä, ei yksin sen takia, että olen Tampereen yliopiston kasvatti, vaan myöskin sen takia, että olen myöskin henkilökohtaisesti ollut tätä merkittävää kokonaisuutta edistämässä jo toimiessani opetusministerinä.
Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu arvioivat itse jo vuonna 2014 teettämänsä selvityksen perusteella, että tiiviimpi yhteistyö korkeakoulujen välillä edistäisi niiden toiminnan vaikuttavuutta. Ja tuon selvityksen perusteella korkeakoulut päätyivät tavoittelemaan uudenlaisen korkeakoulukokonaisuuden muodostumista.
Tampereen, Pirkanmaan ja uskoakseni koko Suomenkin näkövinkkelistä tämä hanke, uudistus, Tampereen uusi yliopisto, on todella merkittävä — siitähän on muodostumassa Suomen toiseksi suurin korkeakoulu. Tarkoituksenahan on muodostaa Tampereelle kansainvälisesti arvostettu työelämää ja suomalaista yhteiskuntaa kehittävä korkeakoulukokonaisuus. Tämä kokonaisuus muodostuisi siis yhdistyvistä Tampereen yliopistosta ja Tampereen teknillisestä yliopistosta sekä näin syntyvän uuden yliopiston pääosin omistamasta ammattikorkeakoulusta. Uusi yliopisto ja ammattikorkeakoulu olisivat strategisesti yhtenäisesti johdettu kokonaisuus, niin sanottu Tampere 3, jolle rakentuisi yhteinen identiteetti. Yliopisto ja ammattikorkeakoulu toimisivat tiiviissä yhteistyössä toistensa sekä alueen elinkeinoelämän ja julkisten palveluiden tuottajien kanssa. Uudistuksella pyritään luomaan — vahvistamaankin, mielestäni — Tampereelle kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimusyliopisto, jonka toiminnassa korostuvat tutkimusaloina muun muassa terveys, tekniikka ja yhteiskunta.
Korkeakoulukokonaisuuden muodostumisella tavoitellaan parannusta myös erilaisten korkeakouluopintojen suorittamismahdollisuuksiin. Tämä lisäisi opintopolkujen joustavuutta ja monimuotoisuutta ja lyhentäisi, näin uskon, opiskelun kokonaisaikaa. Monimuotoisen ja vahvan korkeakoulukokonaisuuden toivotaan houkuttelevan kansainvälisiä tutkijoita, opettajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita. Itse näen tämän kansainvälisyyden lisäyksen ja merkityksen äärimmäisen tärkeänä. Tämä koskee kyllä kaikkia yliopistoja, korkeakouluja, myöskin ammattikorkeakouluja, ja uskon, että tältä osin nämä kasvavat resurssit ja myöskin yliopistokokonaisuuden kokoluokka antavat kansainvälisestä viitekehyksestä merkittävämmän aseman sitten tälle uudelle yliopistolle.
Arvoisa puhemies! Täällä käytetyissä puheenvuoroissa on viitattu tähän mahdolliseen ongelmatilanteeseen, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit ja tehtävät jotenkin sekoittuisivat tai tämä uudistus olisi ohjaamassa jotenkin väärälle tielle. En sitä usko, koska tutkinnot ja tutkintorakenteet kuitenkin ymmärtääkseni pääosin säilyvät itsenäisinä. Kysymys on vain nyt siitä, että tätä yhteistyötä määrätietoisesti ollaan lisäämässä. Uskon, että sivistysvaliokunta kyllä tätäkin asiaa sitten arvioi ja osaa tehdä oikeat johtopäätökset.