Viimeksi julkaistu 5.6.2021 11.37

Pöytäkirjan asiakohta PTK 76/2017 vp Täysistunto Maanantai 26.6.2017 klo 14.21—16.08

7. Hallituksen  esitys  eduskunnalle  laiksi  valtion  virkamatkoilla  sattuneiden vahinkojen korvaamisesta

Hallituksen esitysHE 38/2017 vp
Valiokunnan mietintöHaVM 11/2017 vp
Toinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 7. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
15.09 
Jani Mäkelä ps :

Arvoisa puhemies! Kiinnitin jo aiemmissa käsittelyissä huomiota tähän mielenkiintoiseen esitykseen, jossa siis esitettäisiin valtion virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamisen siirtämistä yksityiseltä yritykseltä valtion omaksi toiminnaksi, ja tästä koituisi jopa puoli miljoonaa euroa säästöjä vuodessa. Miksi tämä on mielenkiintoista? Mielestäni sen vuoksi, että näinkin pienessä asiassa voitaisiin saavuttaa näinkin suuri säästö sillä, että itse asiassa perutaan yksityistämistä sen sijaan, että vietäisiin yksityistämistä eteenpäin. Eikö tämä olekin mielenkiintoista, miten suuri säästöpotentiaali voisi olla muilla hallinnonaloilla, jos vastaavia toimenpiteitä tehtäisiin sielläkin? Eli ideologisesta yksityistämisestä siirryttäisiinkin takaisin omaan toimintaan. 

Yhteiskunnassa yleensäkin ja erityisesti suuren rahan sote-keskustelussa muistuttaisin, että markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä. Kannattaa ajatuksen kanssa ja rehellisesti pohtia sitä, onko toiminta todella kannattavampaa tuottaa yksityisellä vai tehdä yhteiskunnan toimesta, tuottaako valinnanvapaus säästöä vai tuoko se itse asiassa lisää kustannuksia. 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 38/2017 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.