Arvoisa puhemies! Kiitos kysymyksistä. 
Tähän edustaja Räsäsen ja Hoskosenkin painottamaan aivan oikeaan kysymykseen, miten käytännössä myös houkutellaan osaajia Suomeen, opiskelijoita, tutkijoita, työharjoittelijoitakin. Hallituksen Talent Boost ‑ohjelma tähtää tähän. Ehkä niitä muita toimia on lupahallinnon puolella oleellinen englanninkielisten viranomaispalveluiden lisääminen ja sitten toki myös esimerkiksi enterfinland.fi, sähköiset palvelut maahantulomenettelyiden osalta. Tätä työtä tehdään työ- ja elinkeinoministeriön kanssa kovasti. Olen samaa mieltä, että se on olennainen osa, että Suomi on pidettävä maailman turvallisimpana maana mutta samalla avoimena, kansainvälisenä, houkuttelevana, se on meidän tulevaisuutemme kannalta ehdottomasti etu. 
Edustaja Essayah otti esiin työharjoittelusopimukset. Näiden osaltahan nyt tällä hallituksen esityksellä mahdollisestaan vain työsuhteessa tapahtuva työharjoittelu, ja koko direktiivikin koskee vain korkeintaan kaksi vuotta sitten suoritetun korkeakoulututkinnon omaavien työharjoittelua, eli ei mitään laajamittaista työharjoittelumaahanmuuttoa tämän pohjalta kyllä voi oikein helposti nähdä. 
Vapaaehtoistyön osalta tässä täytäntöönpannaan ainoastaan EU:n vapaaehtoisohjelmiin, siis tiettyihin EU:n määrittelemiin ohjelmiin, liittyvä vapaaehtoistyö. Ei mikään laajempi, ikään kuin paikallisesti järjestetty vapaaehtoistyöjärjestely mahdollista tämän HE:n puitteissa annettavien oleskelulupien myöntämistä. Tältä osin sinänsä, kun on pelkoja väärinkäytöksistä, aika tarkkaan on minusta pystytty tässä kansallisessa toimeenpanossa tätä rajaamaan, ja kokonaisuus on ehdottomasti Suomen edun mukainen. 
Opiskelijoiden osalta tietysti se pääsääntö on se, että nyt pyrkimyksenä on, että lupa myönnetään kerralla kahdeksi vuodeksi silloin kun opiskelija pystyy osoittamaan kahden vuoden toimeentulon, mutta jos opiskelija ei pysty sitä osoittamaan, niin on mahdollista edelleen myöntää vain yhdeksi vuodeksi tämä lupa. Toki sitten, jos syyllistyy merkittäviin rikkomuksiin, törkeisiin rikoksiin, aivan normaalisti oleskelulupia voidaan purkaa. Tänäänkin on tähän liittyvä kiirehtimismenettely meillä täällä eduskunnassa esillä. 
Tältä osin nämä riskit ovat minusta kyllä hyvin kohtuulliset verrattuna siihen, että — niin kuin täällä useat edustajat ovat todenneet — avainkysymys Suomelle on, että me olemme houkutteleva paikka lahjakkaille nuorille opiskeluun, tutkijavaihtoon ja myöskin työharjoitteluun.