Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! On hieno asia, että meillä on talous noussut kasvuun ja voidaan sanoa, että on pientä paranemista havaittavissa. [Olavi Ala-Nissilä: Aika suurta!] — Aika suurtakin. — Mutta kuitenkin, kuulkaa, totuus on se, että siellä on myös paljon ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin. On työttömiä, on niitä, joilla olisi toki sitä osaamispotentiaalia, mutta sopivaa työpaikkaa ei löydy, tai on niitä, jotka ovat jääneet siihen aktiivimallin loukkuun. On myös niitä, jotka kenties ovat sairaita eivätkä kykene sillä tavalla tai kykenisivät mutta eivät löydä sitten sitä vastaavaa työtä, mikä olisi. Ei meillä Suomessa loppujen lopuksi, kun lähdetään arkea katsomaan, kaikilla mene hyvin, ja on tärkeää, että me emme unohda täällä sitä, että arki on tuolla jossakin, ja ne puhelut ja ne viestit, mitä ihmisiltä tulee, kyllä ovat todellisia.
Viime viikonloppuna sain puhelun Haminasta, jossa ikäihminen soitti ja kertoi niistä huolistaan, ja yritin sitten puhelinlankaa pitkin häntä auttaa. Mutta ne ovat aina vähän murheellisiakin puheluja, kun tietää, että me tarvitsisimme Suomeen jonkun linjan, johon joku auttaja vastaisi. Ihmisillä on oikeasti hätä. Voi vain miettiä sitä hetken hätää siellä, kun ei kukaan ole auttamassa. Hänellä oli ihan tärkeää asiaa liittyen sote-palveluihin.
Mutta, arvoisa puhemies, yleensä aina, kun puhutaan näistä lisätalousarvioaloitteista, puhutaan myös tiehankkeista, ja aloitan autoilla, niin mielenkiinto säilyy puheeni loppuun asti. Nostan muutaman tiehankkeen täältä esille, joita pitäisin erittäin tärkeänä jossakin vaiheessa viedä eteenpäin.
Totta kai kevyen liikenteen väylät Uudellamaalla: On tosi ikävää, että meillä on edelleen Uudellamaallakin tienpätkiä, joilta kevyen liikenteen väylät puuttuvat, ja yksikin liikennekolari on kohtuuton tai pienen lapsen kuolema ja menehtyminen. Toivon, että tähän hallitus kiinnittää huomiota kautta Suomen. Kevyen liikenteen väylät kuntoon, mielestäni se on erittäin tärkeä asia.
No, sitten nostan Reisjärvi—Haapajärvi-alueella kolme tienpätkää: Ylilestintie, Mäntyperäntie ja Kinnulanrannantie. Siellä on kovasti raskasta liikennettä, ja kaipaavat siellä teitä kuntoon. No, sitten Uudeltamaalta Porkkalan Kirkkonummella oleva tie, Fagervikintie Inkoosta Tammisaareen ja Bodomintie Espoossa. — Siinä olivat autot ja tieosuuteni.
Sitten lähdetään tähän soteen. Meillä on todellakin sote-uudistus täällä, ja niin kuin jo totesin, välillä, kun tätä seuraa tätä soten etenemistä, tuntuu, että se on vähän niin kuin Agatha Christien trilleri ”Kokki kadoksissa”, ja tuntuu, ettei täälläkään sitä kokkia löydy. Mutta nyt on perustuslakivaliokunta kuitenkin löytynyt sitten pistämään sen viimeisen pisteen, ja me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sitten saimme kauhan kauniiseen käteemme ja alamme nyt valinnanvapauslakia muun muassa käymään läpi, mitä korjauksia sinne saadaan ja miten näissä asioissa edetään. Mutta se on ainakin varma juttu, että 3 miljardin säästötavoite tai kustannusten hillitseminen kuulostaa aika utopistiselta, kun alkaa laskemaan eteenpäin ja järkevästi miettii. Siellä on valtavia ict-hankkeita, siellä tulisi olla vaiheistusta, aikataulu on kireä. Kyllä maakunnat ovat eriarvoisessa asemassa. Siellä on erilaisia maakuntia, elikkä aika pohjatonta kaivoa on, mutta ehkä hallituksella on se Roope Ankan rahakirstu jossakin, mistä sitä rahaa on sitten antaa.
No, toki nämä pilotoinnit ovat tärkeitä maakunnille, että ne pääsevät niitä käynnistelemään, mutta myös tuntuu välillä kummalliselle, kun laeilla on maata rakennettava, sanotaan, mutta ensin rakennetaan ja sitten vasta tehdään lainsäädäntöä. Pitäisi ensin olla lainsäädäntö ja sitten vasta lähteä tekemään suuria rakenteita ja erityisesti se rahoitus kunnossa. Eihän se rakentajakaan taloa rakenna, jos ei tiedä, mistä sitä rahaa sitten saa siihen.
Mutta nostan pieniä asioita myös muita täältä esille, elikkä tämä sote nyt oli iso.
Pidän tärkeänä, että Näkövammaisten kirjaston toimintamenot turvataan. Se on erittäin tärkeä asia. Se on pieni asia, eikä välttämättä sitä nähdä, mutta se on täällä ylhäällä ja on hieno asia.
Näen tärkeänä, että koulutukseen satsataan, myös siihen lisäkoulutukseen. Nostan esille esimerkiksi saattohoitokoulutuksen. Siitä on paljon puhuttu: erittäin tärkeää, että toisen asteen koulutuksessa ja ammattikorkeakoulutuksessa saattohoitoa kehitetään ja lisäkoulutukseen annetaan resursseja.
Sitten nostan esille täältä sosiaali- ja terveysministeriön osiosta, kun siellä valiokunnassakin olen, tämän genomikeskuksen, kansallisen syöpäkeskuksen tilanteen. Minä olen erittäin tyytyväinen ja iloinen siitä ja kiitän hallitusta, että tämä syöpäkeskus ja genomikeskus ovat tällä hetkellä ajankohtaisia asioita ja ne ovat meillä hallussa. Niin pitääkin olla. Meillä on äärettömän taitavaa tutkimustyötä, meillä on äärettömän hyvä terveydenhuolto, erikoissairaanhoito liittyen syöpätauteihin. Meillä saa erittäin hyvän avun, nopeasti pääsee hoitoon. Hoitotakuu ei töki siinä esimerkiksi syöpäpotilaiden kohdalla, erittäin hieno asia. Perussuomalaiset ovat olleet sitä ajamassa tässä eduskuntakauden alussakin. Olen tehnyt itse toimenpidealoitteet jo viime kaudella ja potkinut syöpäkeskusasiaa eteenpäin. Se on mennyt.
Mutta nyt hieman olen huolissani, kun täällä tämä määräraha, joka on ohjeistettu genomikeskukselle ja syöpäkeskukselle, ohjataan myös lääkekehityskeskuksen perustamisen valmisteluun. Yritin hieman tutkia sitä taustaa. No, siellä toki toivotaan sitä, mitä ministeritkin täällä sanoivat, että syntyisi uusia kasvuyrityksiä, sehän on hyvä asia, mutta myös lääkekehitysprojekteja. Toivon, että tässä asiat menevät myös tämän saattohoidon, hyvän kivunlievityksen, palliatiivisen hoidon kehittämisen kanssa eteenpäin elikkä muun muassa tällä tavalla puututaan siihen, että kivunlievitys ei välttämättä aina onnistu, ja sillä tavalla kehitetään sitä lääkehoitoa. Mutta toki myös haluan kuulla myöhemmin lisää, mitä tämä tarkoittaa ja mistä on sitten se raha pois.
Sitten vielä nostan esille tämän sähköisen liikenteen. Sekin on muuten perussuomalaisten lakialoite. Tein itse viime kaudella lakialoitteen sähköautoilun edistämisestä, ja oli... [Markku Rossi: Asiat etenee!] — Asiat etenee, ja se on hieno juttu, että nehän etenee. On sitä vaikka oppositiossakin, niin voi saada potkittua asioita eteenpäin. Silloin oltiin keskustan kanssa yhtä aikaa oppositiossa ja teidänkin puolueesta oli monta allekirjoittajaa siinä lakialoitteessani. — Nyt vihdoin ja viimein sitten muun muassa asuntojen läheisyyteen on mahdollisuus saada näitä latureita. Se on varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla erittäin tärkeä asia. Politiikka on parhaimmillaan yhteistyötä yli rajojen, ja tämä ainakin on toteutunut. Toki aina kritiikkiäkin annetaan, ja tämä sote on se, mistä kritiikkiä kyllä teille, hallitus, annetaan, ja toivottavasti nyt sitten katsotaan, millä tavalla järkevästi tässä voidaan edetä. Mutta jos ei rahoitusta ole, niin näen kyllä erittäin suuria ongelmia.