Arvoisa puhemies! Tämä toimi, mitä tässä lisätalousarviossa tehdään, on varsin tarpeellinen, eli näitä kiky-palautuksia ennenaikaistetaan, millä helpotetaan kuntien tilannetta edellisen hallituksen jäljiltä, eli voisi sanoa ja kiteyttää tämän sanomalla, että tässä sitä nyt sitten edellisen hallituksen toimia paikkaillaan. Mutta hyvä, että näin — on tärkeää, että kunnat saavat tämänhetkiseen tilanteeseen hieman helpotusta. Tuossa tuli mieleen, kun kuuntelin edellistä puheenvuoroa, että taisi olla erilaiset mietteet siellä kokoomuksessakin vuosi takaperin syksyllä, kun silloin vielä puheenjohtaja Orpo talousarviokeskustelussa totesi, että kuntatalous on vahvempi kuin 20 vuoteen. Näin vielä viime syksynä sanottiin, ja nyt näemme tulokset. [Timo Heinonen: Nythän on eri hallitus!] Eli valitettavasti kovin vahva tämä kuntatalous ei ole, ja tämä uusi hallitus onneksi nyt suoraan sanottuna paikkaa kokoomuksen jälkiä: nyt ei enää leikata, [Timo Heinonen: Pääministeri Sipilä totesi, että älkää sössikö taloutta!] nyt kuntien asema paranee 1,1 miljardilla eurolla kaiken kaikkiaan ensi vuonna, ja tässä otetaan tälle vuodelle tämä ensimmäinen paikkuuaskel. Tästä on, puhemies, kysymys. Ihan turha muuksi yrittää tätä asiaa muuttaa. [Ben Zyskowicz: Turhaan haukutte kikyä, kun itse kannatitte sitä!]
Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen siitä linjasta, että esimerkiksi kunnissa mahdollistetaan taas ensi vuonna edellisen hallituksen lakkauttama, hyvin toimiva kuntakokeilu, kiitos siitä hallitukselle ja ministeri Harakalle. Esimerkiksi Pirkanmaalla, Tampereella, tästä saatiin erittäin hyviä tuloksia. Oli todella suuri sääli, että edellinen hallitus lakkautti tämän hyviä tuloksia tuottaneen kuntakokeilun. Kyllä aktiivimallit voimassa pidettiin, mutta oikeat työllistävät toimet lakkautettiin. [Ben Zyskowicz: Joo, eihän edellinen hallitus työllisyyden eteen mitään saanut aikaan!] Nyt onneksi, kuntienkin kannalta, tämä kuntapohjainen kokeilu voi ensi vuonna jatkua, mikä on tietenkin tärkeää, koska jos työllisyysastetta saataisiin kunnissa paremmaksi, niin varmasti myös se taloustilanne sitä kautta helpottaisi. [Ben Zyskowicz: Sitä odotellessa!]
Puhemies! Tässä vähän viitattiin tähän hallituksen linjaan. Täällähän on käyty niin välikysymyksen yhteydessä kuin budjettikeskustelussakin siitä kovasti keskustelua, ja mielestäni on syytä ehkä kerrata se muutos, mikä tapahtui, kun kansa uurnilla kävi ja hallitus vaihtui. Onhan tässä nyt nähtävissä, niin kuntapuolella kuin muuallakin, että nyt ollaan siirrytty siitä oikeistolaisesta leikkauspolitiikasta politiikkaan, jossa satsataan koulutukseen, [Timo Heinonen: Velanottopolitiikkaan!] satsataan pienten ihmisten toimeentuloon ja tulevaisuusinvestointeihin. Eli suunta on muuttunut, ja se suunta on täysin oikea. Kokoomukselta tietenkin voisi kysyä, mikä tämä hattutemppu olisi tai mitä he itse haluaisivat tehdä, kun he tuntuvat moittivan kovasti alijäämää mutta olisivat kovasti myös laskemassa veroja, eivätkä samaan aikaan kertoisi, mistä leikataan. [Ben Zyskowicz: Lisätuloja työllisyyttä parantamalla!] Kiinnostaisi tietää, että kunniltako leikattaisiin vai koulutuksestako leikattaisiin vai liikenneinvestoinneista, vanhustenhoivasta, eläkkeensaajien toimeentulon parannuksista — mistä kokoomus leikkaisi, sitä emme ole kuulleet. [Ben Zyskowicz: Ei mistään! — Timo Heinonen: Ei mistään!]
Mitä tulee budjetin talouslinjaan, joka on tässä suhdannetilanteessa lievästi elvyttävä, niin pyydän huomiota sille tosiasialle, että esimerkiksi arvostettu talousasiantuntija Sixten Korkman käytti puheenvuoron, jossa hän juuri kuvasi vallitsevaa taloustilannetta ja totesi, että näissä olosuhteissa, jolloin korko on matala ja talous hiipuu, elvyttävä politiikka on perusteltua, ja sitähän hallitus juuri tekee. Muun muassa Martti Hetemäki, arvostettu henkilö, totesi, että työttömiä oli jätetty heitteille, ja nyt esimerkiksi palkkatukea lisätään. Tässä on paljon selkänojaa asiantuntijoilta näille hallituksen toimille. [Timo Heinosen välihuuto]
Se, mitä tulee komission kantaan, on aika mielenkiintoista. Nimittäin mehän täällä viime viikolla budjettikeskustelussa toimme esiin tämän Reutersilta saadun tiedon, jonka mukaan komissio oli nimenomaisesti sanonut, että nyt niiden maiden, joilla on varaa tehdä tietyllä tavalla elvyttävää finanssipolitiikkaa, tulisi toimia, koska taloussuhdanne on se, mikä on. Eli se, mitä komissio on tässä uutisessa viestinyt, on toki hieman erisuuntaista kuin mitä kokoomus tuossa äsken tuntui edellisessä puheenvuorossaan korostavan. [Ben Zyskowicz: Ehkä ne eivät tarkoittaneet Suomea!]
Puhemies! Tältä pohjalta jatketaan keskustelua. Tässä on tärkeä satsaus kunnille, ja uskon siihen, että hallituksen toimet myös esimerkiksi kuntakokeilujen suhteen antavat kunnille lisää toivoa. [Antti Lindtman: Selvästi kokoomuskin tukee tätä satsausta kuntiin!]