Arvoisa rouva puhemies! Se, että eläkeläinen ei pärjää eläkkeellään, on yksi syy, miksi ikääntyneet ihmiset hakeutuvat työelämään ja tekevät työkeikkoja. Se on tuttua hoitoalalla: Mikäli eläkeläiset, ikääntyneet ihmiset eivät menisi sinne hoitajan hommiin, sieltä puuttuisi työvoimaa. Vanhustenhoidon pelastaa keikalle lähtevä hoitaja, joka on eläkkeellä. Sama on autoilualalla, kuljetusalalla: Yhä useampi ikääntynyt ihminen ajaa rekkaa. Ystäväni — terveisiä vaan Seppo Kallungille, 70 v. — ajaa viikoittain rekkaa. Hän on hyvin aktiivinen ja näyttää esimerkkiä siitä, että ikäihminen tekee täysipäiväisesti töitä. Monesti juurikin pakotteena on se, että eläkkeellä ei pärjää, ja tämä on kyllä se ongelma, johon toivoisin hallitukselta myös toimia. Toki nyt on menossa tämä pienten eläkkeiden korotus, josta tänäänkin illalla vielä keskustelemme, mutta se ei kuitenkaan korota kaikkia pieniä eläkkeitä, joten hallituksella riittää vielä työtä siinä, että saadaan eläkeläisten tulot kohdalleen.
Mutta ikäsyrjinnästä, jonka jo ensimmäisessä puheenvuorossa nostin esille, todellakin minusta on ilo hoitajana kertoa, että hoiva-alalla se syrjintäkynnys on matala, kyllä sinne ikäihminen ja ikääntynyt työntekijä kelpaa. Mutta toki hoitoalallakin on erilaisia työpaikkoja, on myös niitä kiireisiä ja hektisiä, ja olisi toivottavaa, että myös sinne erikoissairaanhoitoon ja päivystyksiin pääsisi töihin, kun on ammattikokemusta, osaamista ja osaaja pyrkimässä. Tärkeää on myös, että perehdytys toimii ja että työntekijä vastaanotetaan sinne hyvin ja todellakin kunnioitetaan sitä hiljaisen tiedon liikkumista, mikä on erityisesti tärkeää siellä kädentyön ammateissa ja niissä, missä tarvitaan vahvaa kokemusosaamista.
Eli tämä ikäsyrjintä on vakava ongelma Suomessa, ja niin kuin tässä edustaja Reijonen totesi, jopa viisikymppiset kohtaavat sitä. Ennakkoluulot ja -asenteet ovat hurjat. Sitä kun ajattelee, että hyvänen aika sentään, viisikymppinen on parhaassa työiässä, osaava, aktiivinen ja toimelias, lapset ovat jo isoja ja ei ole lastenhoito-ongelmia, niin luulisi, että heille kaikille löytyisi työtä, mutta myös sitten niille ihmisille — koska työurien pidentämisestä puhumme, ja tämä esitys tulee sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jossa itsekin olen — joilla työkyky ei ole paras mahdollinen, on sitten tukitoimia, on kuntoutusta, on ohjausta aivan kuten Reumaliitto täällä edellisessä esityksessä esitti. On toki tärkeää, että ymmärrämme myös niitä rajoitteita, mitä on. Kyllä siinä on teillä iso reppu hallituksella kannettavana, [Puhemies koputtaa] että saatte vietyä näitä tärkeitä asioita eteenpäin.